Turvallisuusnäkökulmaa ilmastokeskusteluun – Ilmastoturvallisuusfestivaaleilla etsitään monialaisia ratkaisuja

Syyskuun 21.–22. järjestettävän Ilmastoturvallisuusfestivaalin tarkoituksena on tarjota tasavertainen tila dialogille siitä, millaisia muutoksia tulemme ihmisinä ja yhteiskuntana kohtaamaan tulevaisuudessa sekä löytämään nyt toteutettavia ratkaisuja. Ilmatieteen laitoksen tiloihin Helsingin Kumpulaan odotetaan saapuvaksi yli sata asiantuntijaa ja toimijaa yhteiskunnan eri sektoreilta.

Ilmastoturvallisuusfestivaali on ensimmäinen laatuaan Suomessa. Tapahtuma tuo yhteen toimijoita tieteen, taiteen, kansalaisyhteiskunnan ja julkishallinnon aloilta sekä yritysmaailmasta.

Ilmastoturvallisuus viittaa ilmastonmuutoksen aiheuttamiin suoriin ja epäsuoriin riskeihin, joita ovat esimerkiksi erilaiset sään ääri-ilmiöiden aiheuttamat tuhot sekä yhteiskunnalliset jännitteet.

– Ilmastonmuutos- ja turvallisuuskeskustelu kytkeytyvät toisiinsa yhä tiiviimmin. Ilmastoturvallisuus nousee esiin tutkimuksessa, järjestösektorilla, turvallisuustoimijoiden parissa sekä yhteiskunnassa laajemminkin. Festivaalilla haluamme tarjota aikaa ja mahdollisuuden monipuoliseen keskusteluun aiheesta. Kaikilla tulee olla mahdollisuus osallistua ilmastonmuutoksen hidastamiseen, siihen varautumiseen ja sopeutumiseen riippumatta omasta taustasta tai taloudellisista resursseista. Tämän takia tarvitaan uusia ratkaisuja päätöksentekoon sekä kustannuksien ja osaamisen jakamiseen, sanoo Safer Climate-verkoston vetäjä Rosa Rantanen.

Rantanen on valtiotieteiden tohtori ja hän toimii tutkimuskoordinaattorina Helsingin yliopiston ilmakehätieteiden keskuksessa.

– Ilmastonmuutoksen ymmärtämiseen ja hidastamiseen tarvitaan meitä kaikkia, toteaa akateemikko, Helsingin yliopiston aerosoli- ja ympäristöfysiikan professori Markku Kulmala.

Safer Climate-verkosto kuuluu Kulmalan vetämään ACCC-lippulaivaohjelmaan, jossa tehdään monialaista tutkimus- ja vaikuttavuustyötä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

– Tarvitaan tiedettä – kaikkia tieteenaloja – päättäjiä, yrittäjiä, kansalaisjärjestöjä. Ilmastonmuutoksen ymmärtäminen on välttämätön perusta ilmastoturvallisuudelle, Kulmala jatkaa.

Tapahtuman ohjelman keskiössä ovat työpajat, joiden tavoitteena on saada osallistujat löytämään sektorirajat ylittäviä ratkaisuja ja uusia näkökulmia. Työpajojen lisäksi festivaaleilla on avainluentoja, taide-esityksiä ja erilaisten projektien ja tieteellisen tutkimuksen posteriesittelyitä.

Festivaali tarjoaa tilaa hitaalle pohdinnalle ja kohtaamisille. Järjestäjät toivovat, että osallistujat eivät käytä sosiaalista mediaa, tietokoneita tai älylaitteita työpajojen aikana.

– Vaikka jokaisella osallistujalla on oma asiantuntijataustansa, tarkoituksena on saavuttaa aito keskusteluyhteys ihmisten välillä ja riisua sitä titteleiden ja organisaatioiden tuomaa taakkaa, kertoo Rantanen.

Idea festivaalista syntyi Safer Climate -verkoston ja rauhanjärjestö Sadankomitean toimijoiden kohdattua loppuvuonna 2022.

– Me Sadankomiteassa näemme ilmastonmuutoksen yhtenä merkittävimmistä turvallisuusuhkista. Sen hidastaminen onnistuu vain laajalla yhteistyöllä. Haluamme olla rakentamassa toimintamalleja ja tiloja, jotka mahdollistavat ilmastonmuutoksen aiheuttamien ristiriitojen käsittelyn rauhanomaisesti, sanoo Sadankomitean pääsihteeri Jarmo Pykälä.

Ilmatieteen laitoksen päätapahtuman lisäksi festivaali levittäytyy muualle Helsinkiin. Torstaina 21.9. illalla juhlistetaan YK:n kansainvälistä rauhanpäivää järjestämällä Rauhaa, rakkautta ja anarkiaa-elokuvanäytöksen ja siihen liittyvän paneelikeskustelun yhteistyössä Rakkautta ja Anarkiaa – elokuvafestivaalin kanssa.

Festivaalin järjestävät Safer Climate-verkosto ja Sadankomitea yhdessä Ilmatieteen laitoksen, Opintokeskus Siviksen, Savonia-ammattikorkeakoulun ja Rakkautta ja Anarkiaa-elokuvafestivaalin kanssa.  

Ilmastoturvallisuusfestivaali on osa meneillään olevaa Kuluttajaosuustoiminnan säätiön rahoittamaa Kohti turvallisempaa ilmastoa-hanketta, jota koordinoivat Sadankomitea ja Safer Climate. Safer Climate-verkosto on osa Suomen Akatemian rahoittamaa Atmosphere and Climate Competence Center (ACCC)-lippulaivaa.

Mitä? Ilmastoturvallisuusfestivaali – Climate Security Festival
Missä? Ilmatieteen laitoksen Dynamicum-päärakennus, Erik Palménin aukio 1, Helsinki
Milloin? 21.-22.9.2023 kello 8.30–15.00.

Festivaalin virallinen sivu: https://www.saferclimate.org/ilmasto-turvallisuus-festivaali
Ilmoittautuminen festivaalille: https://www.saferclimate.org/ilmasto-turvallisuus-festivaali/ilmoittautuminen
Festivaalin kuvapankki: https://www.flickr.com/photos/sadankomitea/albums/72177720310638944

Lisätietoja:

Rosa Rantanen,
koordinaattori, Safer Climate -verkosto
050 336 0785
rosa.rantanen@helsinki.fi

Juhis Ranta
viestinnän ja vaikuttamistyön asiantuntija, Sadankomitea
040 167 9660
juhis.ranta@sadankomitea.fi

Tapahtuman järjestelyjä, ohjelmaa ja osallistumista koskevat tiedustelut:

Elina Niinimäki,
tapahtumakoordinaattori, Sadankomitea
040 172 2118
elina.niinimaki@sadankomitea.fi