Missä ja miksi on ydinaseita?

Ydinaseita on tunnustetusti yhdeksällä valtiolla. Näihin kuuluvat Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston viisi pysyvää jäsentä Kiina, Ranska, Venäjä, Yhdistynyt kuningaskunta ja Yhdysvallat. Niiden lisäksi ydinaseet ovat kehittäneet naapurimaat Intia ja Pakistan sekä Israel ja Pohjois-Korea. Etelä-Afrikka luopui vapaaehtoisesti kehittämistään ydinaseista vuonna 1991. Ensimmäisenä ydinaseita oli Yhdysvalloilla, joka käytti niitä Japania vastaan toisessa maailmansodassa. Pian Neuvostoliitto onnistui vakoilemaan Yhdysvalloilta ohjeet pommin rakentamiseksi. Sitä seurasivat Yhdistyneet kuningaskunnat vuonna 1952, Ranska vuonna 1960 ja Kiina vuonna 1964.

Ydinase – pelote ja vallankäytön väline

Ydinaseiden kehittely on usein johtunut kilpavarustelusta. Kylmän sodan aikana Neuvostoliitto ja Yhdysvallat kasvattivat arsenaaliaan kilpaa, mikä johti niin sanottuun kauhun tasapainoon. Kummallakin valtiolla oli riittävästi ydinaseita tuhoamaan kilpakumppani perusteellisesti. Mikäli sota olisi muuttunut kylmästä kuumaksi ja ydinaseita olisi käytetty, kumpikin valtio ja paljon muuta olisi saatettu pyyhkiä kartalta. Kukaan ei välttämättä halunnut tai toivonut tätä, mutta sen mahdollisuus oli olemassa.

Pelote onkin perustunut – ja perustuu edelleen – uskoon siitä, että toinen ydinasevalta ei sortuisi ydinaseen käyttöön merkittävän molemminpuolisen tuhon vuoksi. Ydinaseen suunnaton tuhovoima tiedostetaan, mutta samalla ollaan valmiita vastaamaan mahdolliseen ydinaseiskuun samoin välinein. Tämän vaarallisen kierteen seurauksia ei välttämättä oltaisi edes näkemässä. 

Maailma on muuttunut paljon kylmän sodan ajasta. Suurvaltojen pitkä vastakkainasettelu jätti kuitenkin ydinaseet pysyvän huolen kohteeksi. Ydinaseella on edelleen paljon poliittista painoarvoa kohtalokkaasta vaarallisuudestaan huolimatta. Tätä selittää ydinaseen perustavanlaatuinen olemus valtapoliittisena takeena, valtion ulkopolitiikan välineenä. Ydinaseen pitämisen tai hankinnan nähdään kasvattavan valtion statusta ja asemaa. Ydinase on näin myös paljon enemmän kuin ase. Sen lumovoima perustuu nähtyyn valtaan, sitkeään uskomukseen ydinarsenaalin tuomista vaikutusmahdollisuuksista. Ydinaseen kaksoismerkitys pelotteena sekä ulko- ja turvallisuuspoliittisena työkaluna selittää sen houkuttelevuutta myös nykymaailmassa. Siksi ydinaseen käytön pitkäaikaiset, luonnolle ja ihmiskunnalle katastrofaaliset vaikutukset tulee nostaa esiin politikoinnin alta.  

Ydinaseet maailmassa

Maailmassa oli Siprin arvion mukaan vuoden 2020 alussa noin 13 400 ydinkärkeä. Vaikka ydinkärkien määrä on ollut laskussa, esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Venäjällä on meneillään mittavat ja kalliit ydinarsenaalin modernisointihankkeet. Muiden ydinasevaltojen piirissä uusia ydinasejärjestelmiä kehitellään ja vanhoja uudistetaan  ahkerasti. Tiedonsaanti maailman ydinaseiden määrästä ja laadusta vaihtelee, koska useat maat julkaisevat tietojaan vain rajoitetusti. Kehityskulku on huolestuttava: ydinaseet muodostavat edelleen monen maan kansallisen turvallisuusajattelun perustan. Teknologinen kehitys uhkaa kasvattaa ydinaseiden potentiaalista käyttövalmiutta entisestään. 

Yhdysvallat & Venäjä

Yhdysvaltojen ydinkärkien kokonaismäärä oli tammikuussa 2020 noin 5 800. Näistä käyttövalmiudessa oli arviolta 1750. Yhdysvallat kehittää lentokoneesta pudotettavaa täsmäpommia yhtenä osana sen valtavaa ja kallista ydinasearsenaalin uudistusprojektia. Pommi on uudistettu versio aiemmasta B61-ydinaseesta, mutta uudemmassa mallissa osumatarkkuutta on parannettu siivekkeillä. Tällöin itse ydinase voi olla tuhovoimaltaan pienempi, koska se voidaan tähdätä tiettyyn kohteeseen. Kyseisen aseen kehittelyä on tuettu, koska parempia aseita riittää vähäisempikin määrä ja näin ydinsulkusopimuksen tavoitteita voidaan kunnioittaa. Kriitikoiden joukossa epäillään, että näin hyvää ja täsmällistä asetta saatetaankin jopa käyttää sen sijaan, että sitä pidettäisiin varastossa pelotteena. Ydinsodan kynnys madaltuisi huomattavasti. 

Yhdysvallat on sijoittanut ydinaseitaan Eurooppaan osana Naton ydinpelotetta, esimerkiksi Saksaan, Hollantiin ja Turkkiin.

Venäjällä oli Siprin tilastojen mukaan vuoden 2020 alussa noin 6 375 ydinkärkeä, joista käyttövalmiudessa oli 1570. Modernisaatioprojektissa strategisten pommikoneiden lentoelektroniikkaa, moottoreita ja pitkän kantaman risteilyohjuksia kehitetään matkalla Venäjän ”uuden sukupolven” pommikoneeseen, joka kulkee nimellä PAK-DA. Tuotannon on määrä alkaa vuonna 2027. Kaksi kolmasosaa maan ballistisista ohjuksista on uusittu: neuvostoajan järjestelmiä on korvattu uusilla. Kokonaisuudessaan ydinarsenaalin modernisointi on ollut odotettua hitaampaa. 

Eurooppa  

Iso-Britannialla oli Siprin mukaan 195-215 ydinkärkeä tammikuussa 2020. Saarivaltion ydinasepelote nojaa yksinomaan ydinsukellusveneisiin. Trident –ydinohjelma perustuu jatkuvan pelotteen ylläpitoon merialueilla (Continuous At-Sea Deterrence, CASD). Maaliskuussa 2021 julkaistu linjaus ulko- ja turvallisuuspolitiikasta kertoi maan lisäävän ydinaseistuksensa määrää merkittävästi. Selonteon mukaan Iso-Britannian olisi määrä nostaa kapasiteettiaan 260 ydinkärkeen 2020-luvun puoliväliin mennessä. 

Ranskalla oli ydinkärkiä vuonna 2020 noin 290. Iso-Britannian lähdettyä Euroopan Unionista Ranska on jäänyt ainoaksi unionin maaksi, jolla on omia ydinaseita. Ranskalla on sukellusveneestä laukaistavia ballistisia ohjuksia ja ilmateitse laukaistavia risteilyohjuksia, joihin voidaan sijoittaa ydinkärkiä. Ydinasearsenaali nojaa kuitenkin eritoten strategisiin merivoimiin (Force Océanique Stratégique, FOST) ydinsukellusveneineen. Iso-Britannian tapaan myös Ranskan laivasto ylläpitää jatkuvaa pelotetta merellä: yksi neljästä ydinsukellusveneestä on jatkuvassa valmiudessa. Presidentti Macronin hallitus on sitoutunut maan ydinaseistuksen pitkän linjan uudistamiseen sekä merellä että ilmassa. 

Aasia 

Kiinan ydinasevarustusta modernisoidaan, ja samalla aseiden määrää kasvatetaan. Tahti on kiihtynyt viime vuosina. Vuonna 2020 Kiinan ydinkärkiä oli noin 320, ja maa oli määrällisesti tilastokolmantena Venäjän ja USA:n jälkeen. Kiinan ydinasedoktriini tähtää selviytymiseen ensi-iskusta ja kostoiskuun, joka tuottaisi hyökkääjälle merkittävää, kestämätöntä vahinkoa. Näin ollen ydinasearsenaali pyritään pitämään sellaisella tasolla, jonka uskotaan takaavan kansallisen turvallisuuden. Kiina kehittää ydinsukellusveneeseen perustuvaa pelotetta muiden ballististen ohjusjärjestelmiensä lisäksi. 

Intian ja Pakistanin ydinaseiden kehittely johtui alun perin keskinäisestä kilpailusta ja epäluottamuksesta. Itsenäistyttyään Yhdistyneistä kuningaskunnista vuonna 1947 ja muodostettuaan omat valtionsa Intia ja Pakistan sotivat ja kilpailivat keskenään. Siirtomaa-ajalta peritty rajakiista Länsi-Himalajalla hiertää maiden välejä tänäkin päivänä. Itsenäistymisen jälkeen toinen kehitti ydinaseen, koska vastustajakin teki niin. Intia testasi plutoniumpohjaista pommia ensi kertaa vuonna 1974. Intia ja Pakistan kertovat aika ajoin ydinkokeistaan, mutta varsinaisista ydinaseiden määrien tai laadun kommentoinnista maiden johdot pitäytyvät. Arvioiden mukaan vuoden 2020 alussa Pakistanilla ja Intialla olisi ollut hallussaan n. 140-160 ydinkärkeä. Molemmat ovat lisänneet kapasiteettiaan ydinpelotteen vahvistamiseksi: kilpailu jatkuu yhä vaarallisen kierteen muodossa. 

Pohjois-Korean ydinaseohjelma on maan näkyvästi ilmaisema kansallisen turvallisuuden prioriteetti. Valtio on sulkeutunut diktatuuri, jonka kansalaisten perustarpeet, kuten ruoansaanti, on laiminlyöty pahasti. On vaikeaa saada luotettavaa tietoa sen aseiden laadusta ja voimasta. Siprin mukaan vuoden 2020 alussa maalla olisi ollut n. 20-30 ydinasetta, perustuen rikastetun uraanin määrään ja arvioihin ydinaseiden valmistuskyvystä. Lukuihin on suhtauduttava varauksella. Vuonna 2017 Pohjois-Korea ilmoitti tehneensä kuudennen ydinkokeensa vetypommilla. Valtio toteutti ensimmäisen lentotestin uudelle sukellusveneestä laukaistavalle ballistiselle ohjukselle vuonna 2019. Sittemmin maan johtaja Kim Jong-un on esitellyt maan ydinsukellusvenekapasiteettia. Eri kantamien ohjusjärjestelmiä kehitellään jatkuvasti. Erityisesti ydinkärjin varustetut mannertenväliset ohjukset on priorisoitu jännitteiden kasvettua Yhdysvaltojen kanssa. 

Lähi-itä

Israelin ydinaseet liittyvät maailmanpolitiikkaan. Israel on Yhdysvaltojen läheinen liittolainen ja suojatti Lähi-idässä. Israelia ympäröivät islaminuskoiset arabimaat, joiden kanssa sillä on pääasiassa toinen toistaan huonommat välit. Tästä syystä se kokee tarpeelliseksi pitää ne loitolla ydinasepelotteella. Israel on pitkän linjan mukaisesti pysynyt vaitonaisena ydinaseistuksestaan – ydinaseiden olemassaoloa ei kielletä eikä tosin myönnetäkään. Maan ydinase on ollut eräänlainen julkinen salaisuus. On arvioitu, että maan ydinaseistuksen määrä on noin 90 ydinkärkeä, mutta läpinäkymättömyys vaikeuttaa arviointia. Israel on kehittänyt esimerkiksi keskimatkan ballistisia, Jeriko -nimellä kulkevia ohjuksia. 

Monilla maailman valtioilla olisi materiaalia ja taitoa kehittää ydinase nopeastikin, jos ne niin haluaisivat. Iran on näistä valtioista selkein esimerkki. Maa on herättänyt maailmanpoliittista levottomuutta ydinohjelmallaan, jonka uskotaan länsimaissa voivan tähdätä ydinaseen valmistukseen. Irania vastaan asetettiin pitkin 2000-lukua useita talouspakotteita, kunnes ne purettiin vuonna 2015: tuolloin solmittiin maan ydinohjelmaa rajoittava sopimus, joka kieltää muun muassa uraanimetallin, ydinaseen komponentin, valmistuksen 15 vuodeksi.

Sittemmin Yhdysvallat irtautui sopimuksesta ja määräsi Iranille uusia pakotteita, koska katsoi Iranin rikkoneen ja kiertäneen sovittuja rajoitteita. Poliittinen vastakkainasettelu valtioiden välillä kärjistyi. YK:n alainen kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA kertoi helmikuussa 2021, että Iran on jälleen aloittanut uraanimetallin valmistamisen. Käännekohta on kenties jälleen edessä: Yhdysvallat on neuvottelemassa keväällä 2021 sopimukseen palaamisesta.

 

Lähteet: 

Nuclear Arsenals – ICAN (icanw.org) ICAN. Maailman ydinasearsenaalit. Viitattu huhtikuussa 2021.

SIPRI Yearbook 2020 | SIPRI SIPRI:n vuosikirja 2020: saatavilla ilmainen pdf-tiedosto maailman ydinaseistuksesta. Viitattu huhtikuussa 2021.