Mitä ovat ydinaseet?

Ydinaseen kemiaa

1930-luvulla lännessä herätti huolta natsi-Saksan nousu ja sen kehittämät uudet aseet. Luonnontieteen alalla tehtiin monia uusia löytöjä, ja fissio keksittiin vuonna 1938. Vuotta myöhemmin kaksi yhdysvaltalaista fyysikkoa varoitti, että saksalaiset kehittelivät erittäin tuhovoimaista asetta, minkä jälkeen Yhdysvallat alkoi keräämään uraanimalmia. Fissioreaktiolle tärkeitä ovat uraanin isotooppi 235 ja silloin vast’ikään löydetty alkuaine plutonium. Vuonna 1942 Yhdysvallat käynnisti Manhattan-projektin, jonka tarkoituksena oli rakentaa ydinase. Ydinpommia testattiin ensimmäisen kerran New Mexicossa heinäkuussa 1945, mikä käynnisti niin kutsutun ydinaseiden aikakauden.

Ydinase perustuu atomin ytimen purkautumisreaktioon. Fission aikana raskas ydin, kuten uraani tai plutonium, halkeaa pienemmiksi ytimiksi, kun sitä pommitetaan neutroneilla. Neutronien rikkoessa lisää ytimiä syntyy ketjureaktio, jossa vapautuu valtava määrä energiaa. Tällöin syntyy sekä lämpöä että painetta, mihin ydinaseen tuhovoima perustuu. Räjähdys myös vapauttaa säteilyä, joka aiheuttaa sairauksia, kuten syöpää ja epämuodostumia. Uraanin isotooppia on luonnossa esiintyvästä uraanista vain 0,72% mutta sitä voi valmistaa rikastamalla uraanin tavallisempaa ja vakaampaa isotooppia 238. Isotoopin lukema viittaa atomin ytimessä olevien neutroneiden määrään. Ydinreaktoreissa käytettävä uraania ei ole niin pitkälle rikastettua, toisin sanoen pienempi osuus on isotooppia 235, kuin mitä tarvitaan ydinpommiin.

Fuusioreaktioon perustuvia pommeja kutsutaan vetypommeiksi. Fuusiossa kaksi vedyn isotooppia yhdistyvät. Tämä saattaa alkaa fissiolla tai johtaa siihen. Vetypommit ovat pelkästään fissioon perustuvia ydinaseita voimakkaampia mutta maailman suurvallat lopettivat niiden testaamisen yhteisellä sopimuksella jo 60-luvulla. Sen sijaan 6.1.2016 Pohjois-Korea ilmoitti tehneensä vetypommikokeen. Koetta ei ole kansainvälisesti pystytty todistamaan ja on epäselvää, voisiko sulkeutuneella maalla olla kykyä rakentaa vetypommi. Mannertenväliseen ohjukseen sopivaa vetypommia maa testasi ilmoituksensa mukaan vuonna 2017.

Ydinaseen käyttötavat

Maailmassa on yhteensä lähes 14 000 ydinkärkeä (Sipri 2020), joilla voisi tappaa koko ihmiskunnan. Eniten ydinaseita ja tuhovoimaisimmat ydinkärjet ovat Venäjällä ja Yhdysvalloilla. Kummallakin on valmiudessa noin 1600-1750 ydinkärkeä, jotka voitaisiin laukaista heti käskystä. Viime vuosina ydinkärkien määrä on laskenut, mikä johtuu teknologisesta kehityksestä ja mittavista modernisointihankkeista: vanhentuneita ydinkärkiä on korvattu uusilla, tehokkaammilla ratkaisuilla. Tuhovoima aseissa on kuitenkin edelleen järisyttävän korkea. Lisäksi moni ydinasevalta, esimerkiksi Kiina, Pohjois-Korea ja Ranska, lisäävät ydinaseistuksensa määriä jatkuvien laadullisien parannuksien rinnalla.

Ydinaseita on erilaisia ja niillä on erilainen tuhovoima. Kaikkein voimakkaimpia ydinaseita ovat venäläiset mannertenväliset SS-18-ojukset. Ydinkärkiä voidaan käyttää myös vedessä ja asettaa esimerkiksi torpedoihin ja merimiinoihin. Ydinaseiden kuljetukseen käytetään pääasiassa ballistisia ohjuksia, joilla on eri kantomatkat. Mannertenväliset ohjukset (ICBM) voivat saavuttaa minkä tahansa kohteen lennettyään ensin pystysuoraan ylös, jonka jälkeen ydinkärki tai raketti putoaa ballistisesti kohteeseen. Ballistinen ohjus voidaan laukaista myös sukellusveneestä (SLBM).

Ydinaseet jaetaan yleensä pääpiirteittäin strategisiin ja taktisiin ydinaseisiin. Strategisen ydinaseen tuhovoima keskittyy nimensä mukaisesti strategisiin, merkittäviin kohteisiin, kuten suuriin kaupunkeihin ja asutuskeskittymiin, komentokeskuksiin ja vastapuolen ydinohjuksiin. Tällaisen ydinaseen kantama ja räjähdysvoima ovat suurempia kuin taktisessa ydinaseessa, joka puolestaan on suunniteltu käyttöön rajatussa taistelutarkoituksessa. Näihin eivät kuulu vain ydinkärjet, vaan myös esimerkiksi syvyyspommit ja torpedot. On kuitenkin huomioitava, että taktisiin aseisiin usein liitetty rajallisen sodankäynnin mahdollisuus on erittäin häilyvä. Jokainen ydinase sisältää teknisistä eroistaan huolimatta lopullisen tuhon elementin, vähintään räikeän eskaloitumisvaaran täysimittaiseksi ydinsodaksi.

Voit lukea ajankohtaista tietoa maailman ydinaseistuksen tilanteesta täältä.

Päivitetty huhtikuussa 2021.