Viestintäharjoittelu Sadankomiteassa

Tein korkeakouluharjoittelun Sadankomitealla touko-kesäkuussa 2018 osana maailmanpolitiikan tutkimuksen yliopisto-opintojani. Rauhanjärjestöön hakeminen tuntui luonnolliselta, sillä olen keskittynyt opinnoissani erityisesti rauhan ja konfliktin tutkimukseen. Aloittelin tuolloin myös pro gradu -työtäni tappajarobotteihin liittyen, ja kiinnostuinkin Sadankomiteasta erityisesti tappajarobottikampanjan tiimoilta.

Harjoitteluni osui hyvään ajankohtaan, sillä kesäaikaan rauhanjärjestössä tapahtuu paljon. Kahden kuukauden harjoitteluni aikana ehdin mukaan mm. maailman sotilasmenojen julkistamisen yhteydessä pidettyyn pressitilaisuuteen sekä Maailma kylässä -festivaaleille. Harjoitteluni huipentui robotiikan emeritusprofessori Noel Sharkeyn Helsingin-vierailun yhteydessä järjestettyihin tilaisuuksiin. Tämän lisäksi olin kesän lopulla mukana myös Loviisan Rauhanfoorumissa. Osana työnkuvaani kävin myös erilaisissa alan tapahtumissa ja seminaareissa, joista mieleeni on jäänyt erityisesti ulkoministeriön 100-vuotispäivien kunniaksi järjestetty Kriisinhallinta nyt! -tapahtuma.

Päivittäinen työni liittyi pitkälti viestintään. Tuotin sisältöä erityisesti sosiaalisen median kanaviin, mutta autoin myös uutiskirjeen sekä nettisivujen kanssa. Mukaan mahtui myös kokousjärjestelyjä sekä muita juoksevia toimistoasioita. Rauhanjärjestötyössä korostui erityisesti erilaisten verkostojen välinen yhteistyö sekä kampanjaviestintä. Lisäksi kirjoitin juttuja Pax-lehteen sekä aloitin työstämään Ydin-lehteen isompaa artikkelia, joka julkaistiin syyskuun numerossa. Sainkin huomata, että työskentely pienessä järjestössä on erittäin monipuolista: kahta samanlaista työpäivää ei ole.

Harjoittelusta jäi mieleen etenkin mukavat työkaverit sekä Rauhanaseman rento mutta dynaaminen ilmapiiri. Apua oli aina saatavilla, mutta sain tehdä töitä myös varsin itsenäisesti. Jouston varaakin oli: pystyin itse vaikuttamaan työaikoihini, ja aina välillä pidin etätyöpäivän. Opin paljon turvallisuuspolitiikasta ja rauhantyöstä, sekä syvensin osaamistani aseistariisuntaan ja erityisesti tappajarobotteihin liittyen. Harjoittelu auttoi hahmottamaan kansalaisjärjestökenttää sekä kansalaisjärjestötyön roolia yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa.

Sadankomitea ja Rauhanasema ovat edelleen mukana elämässäni. Olen mukana Sadankomitean rauhanlähettiläs-koulutuksessa sekä turvallisuuspoliittisessa työryhmässä. Syksyllä 2018 osallistun myös Rauhankoulun koulutukseen, jonka on tarkoitus valmentaa globaalikasvattajan tehtävään. Myös Pax- ja Ydin-lehtiin kirjoitan edelleen aina sopivan juttuidean keksiessäni.

Suosittelen työharjoittelua Sadankomitealla erittäin lämpimästi. Sadankomitealla harjoittelu saa olla tekijänsä näköinen.

Heidi, korkeakouluharjoittelu (touko – kesäkuu 2018)

Lisätietoja työharjoittelusta tai tet-jaksosta Sadankomiteassa