Korkeakouluharjoittelu Sadankomiteassa

Olin Sadankomiteassa työharjoittelussa marraskuun 2015 alusta helmikuun 2016 loppuun asti. Valitettavasti rikoin polveni tammikuun puolivälissä, enkä päässyt enää työpaikalle, mutta tein lopun aikaa etätöitä. Työharjoittelu kuului osana maisterintutkintooni Göteborgin yliopistossa. Pääaineeni oli Global Studies ja olen erityisesti perehtynyt rauhan ja konfliktin tutkimukseen ja siksi hain töihin rauhanjärjestöön.

Pääasiassa olin erittäin tyytyväinen harjoitteluuni ja opin paljon Sadankomiteassa. Kyseessä oli minulle ensimmäinen oman alan työpaikka. Osin tästä syystä työnkuvani oli hyvin laaja ja tein Sadankomitean toimistolla vähän kaikenlaista. Yritin myös pommittaa pääsihteeri Annia ja järjestökoordinaattori Minnaa kysymyksillä ja oppia heidän työstään. Minnan kanssa pohdimme esimerkiksi jäsenasioita.

Monet työtehtävistäni liittyivät viestintään enemmän tai vähemmän. Päivitin Sadankomitean sosiaalisen median kanavia esimerkiksi uutisilla, joita löysin järjestön teemoihin liittyen ja samalla opin itse asioista lisää. Päivitin Sadankomitean verkkosivuja tekemällä tietopaketin ydinaseista ja kääntämällä sivut englanniksi ja kirjoittamalla lyhyen esittelyn ruotsiksi. Näissä hommissa näkyi ajatus tiedon välittämisestä yleisölle. Toisaalta ymmärsin, että vaikka pasifistisessa järjestössä vastustamme aseita, olemme samalla niiden asiantuntijoita. Aloin myös kirjoittaa Sadankomitean ja Rauhanliiton Pax-lehteen, jossa pääsin tutustumaan ja perehtymään hyvin erilaisiin rauhaan liittyviin teemoihin.

Tavallisia toimistotöitä oli esimerkiksi kokousten valmistelu ja muiden tapahtumien järjestäminen. Paljon rauhantyötä tapahtui keittiössä. Toisaalta kävin myös paljon muiden järjestämissä tapahtumissa ja kuulin mielenkiintoisia puheenvuoroja eri alojen asiantuntijoilta. Tein nopeasti huomion, että rauhantyön piirissä työskentelevillä ihmisillä on valtava tietämys asioista ja minulla on paljon opittavaa. Sadankomitea oli todella kannustava ja opettavainen työpaikka ja työkaverit olivat kivoja.

Sadankomiteassa tehdystä harjoittelusta ja opituista taidoista on ollut hyötyä minulle sittemmin. Oli ilman muuta hyvä asia työnhaun kannalta, että opin järjestö- ja toimistotyön perusteita ja toisaalta pääsin oman alan piiriin ja tapasin asiantuntijoita, pääsin verkostoitumaan ja opin, mitä kaikkea on mahdollista tehdä ja millaiset tiedot ja taidot tarvitaan tällä alalla työskentelyyn.

Työharjoittelussa oli myös hyvää se, että pääsin tutustumaan suomalaiseen rauhantyöhön ja olen jatkanut Sadankomitean vapaaehtoisena ja kirjoitan Pax-lehteen.

Nora, korkeakouluharjoittelu (marraskuu 2015 – helmikuu 2016)

Lisätietoja työharjoittelusta ja tet-jaksosta Sadankomiteassa