Selvitys eurooppalaisista aselaeista

Saksan Erfurt ja Winnenden, Ranskan Toulouse ja Montauban, suomalaiset Kauhajoki ja Hyvinkää sekä Norjan Utøya – muun muassa näillä eurooppalaisilla paikkakunnilla on viime vuosina tapahtunut vakavia ampumavälikohtauksia, joissa on surmattu useita ihmisiä. Joukkosurmien jälkeen on kaikissa maissa käyty julkista ja paikoin kiivastakin keskustelua ampuma-aseiden säätelystä. Se näkyy nyt myös EU:ssa, joka on aloittanut jäsenmaiden ampuma-aselakien yhdenmukaistamisen ja laittoman asekaupan kitkemisen.

Keskustelu ampuma-aseista on ollut hankalaa sen liikkuessa hyvin erilaisten näkemysten välillä. Sadankomitea julkaisee nyt tietoa kootusti keskustelun edistämiseksi. Julkaisu käy läpi keskeisiä ampuma-aseturvallisuuteen liittyviä tekijöitä. Se nostaa esille väitteen aseiden ja väkivallan välisestä yhteydestä sekä Yhdysvaltain ja Euroopan erilaiset lähestymistavat asekysymyksiin.

Raportti kertoo muun muassa Euroopan Unionissa olevan komission arvion mukaan noin 80 miljoonaa ampuma-asetta.

Lataa itsellesi raportti ja vertailutaulukko alta.