EU-rahat vähällä päätyä aseteolliseen tutkimukseen

Rauhanjärjestöt: EU:n tulisi tukea rauhanrakentamista, ei aseteollisuutta

Rauhanjärjestöt ja Eurooppalainen asekaupan vastainen verkosto (ENAAT) vetoavat Euroopan parlamentin jäseniin ja jäsenmaiden kansanedustajiin, jotta puolustustutkimusta ei sisällytettäisi EU:n budjettiin. Europarlamentin edustajia pyydetään hylkäämään puolustustutkimusta koskeva nk. valmistelutoimi, jonka komissio haluaa sisällyttää ensi viikolla käsiteltävään budjettikohtaan. Euroopan tulee edistää rauhaa eikä lisävarustelua ja aseteollisuuden kasvattamista, muistuttavat kampanjoijat.  

On hyvin lähellä, että Euroopan unioni alkaa rahoittaa aseteollista tutkimusta julkisilla varoilla. Tätä linjausta ovat tukeneet osa jäsenmaista ja parlamentaarikoista, mutta erityisesti asiaa ovat edistäneet pitkään aseteollisuuden etujärjestöt.

Puolustustutkimusta koskevan esityksen on laatinut korkean tason työryhmä, jonka jäsenistä yli puolet edustaa aseteollisuutta. Se on sisällytetty vuoden 2017 budjettiesitykseen. Aseteollisuus siis kehottaa EU:ta tukemaan itseään. Komissio on jo hyväksynyt valmistelutoimen ja nyt siihen tarvitaan enää Euroopan parlamentin ja jäsenmaiden hyväksyntä.

Tämä ei ole haluamamme Euroopan Unioni!

Aseita ja sotatarviketuotteita ei ole tähän mennessä sisällytetty EU:n budjettiin. Nyt tämä on siis vaarassa muuttua. Muutos on vasta alkua, sillä pitkän tähtäimen tavoite on käynnistää Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan liittyvä tutkimusohjelma, jolle on korvamerkitty 3,5 miljardia euroa vuosille 2021–2027. Käytännössä tämä tarkoittaisi ennen kaikkea aseteollisen tutkimuksen tukea.

EU:n budjetti on rajallinen, joten puolustustutkimuksen tukeminen tässä mittakaavassa tarkoittaa leikkauksia muualta. EU-tukijaisten myötä ja alan kilpailukyvyn säilyttämisen nimissä halutaan edistää kansainvälistä asekauppaa, muun muassa sellaisten maiden kanssa kuten Saudi-Arabia, joka on osallisena aseellisissa konflikteissa. Niin tehdessään EU ei rakenna rauhaa vaan mahdollistaa ja lisää epävakautta maailmalla.

Estetään EU-tukijaiset aseteollisuudelle!

Rauhanjärjestöt ja Eurooppalainen asekaupan vastainen verkosto (ENAAT) vetoavat Euroopan parlamentin jäseniin ja jäsenmaiden kansanedustajiin, jotta ns. puolustustutkimusta ei sisällytettäisi EU:n budjettiin. EU:n yhteisiä varoja ei tule käyttää ase-ja sotatarviketeollisuuden tukemiseen. Sen sijaan EU:n tutkimukseen tarkoitetuilla rahoilla pitäisi tukea projekteja, joissa edistetään yhteistyövaraisen turvallisuuden innovaatioita ja kehitetään väkivallattomia keinoja estää ja ratkaista konflikteja, ja jotka pureutuvat epävakauden perimmäisiin syihin, kuten esimerkiksi ilmastonmuutokseen.

Eurooppalainen asekaupan vastainen verkosto (ENAAT) perustettiin vuonna 1984, ja siihen kuuluu ryhmiä ja yksityishenkilöitä, jotka kokevat asekaupan uhkana rauhalle, turvallisuudelle ja kehitykselle. Verkostossa on mukana 14 kansallista kampanja- ja tutkimusryhmää 13 eri maasta ja kolme eurooppalaista tai maailmanlaajuista organisaatiota/järjestöä.

Lisätietoja:

Anni Lahtinen, pääsihteeri, Sadankomitea, puh. 040 583 1142

Tuuli Vuori, tiedottaja, Rauhanliitto – Fredsförbundet, puh. 040 099 8275

Brysselissä: Laëtitia Sédou, puh: +32.2.234.30.60 / gsm: +32.496.15.83.91, laetitia(a)enaat.org

Lue lisää ENAAT:n taustapaperista

Seuraa kampanjaa Facebookissa ja Twitterissä

Lisää lähteitä

European military industry: EU, give us 3.5 billion euros for military research

Laëtitia Sédou: EU should give more funds to peace, not subsidise the arms industry