Sadankomitea ja Rauhanliitto Brysselin terrori-iskuista

KANNANOTTO 26.3.2016

ISIS on ilmoittanut tehneensä tiistaina Brysselissä 31 kuolonuhria ja satoja haavoittuneita vaatineet terrori-iskut. Suomalaiset rauhanjärjestöt, Sadankomitea ja Rauhanliitto, tuomitsevat iskut ja ilmaisevat osanottonsa uhrien omaisille.

Marraskuussa Pariisin terrori-iskujen jälkeen arvioimme, että iskut olivat pikemminkin osoitus ISISin heikkoudesta kuin sen voimasta. Näin voidaan todeta myös nyt. ISISillä on ollut vaikeuksia sekä Syyriassa että Irakissa ja järjestön rahoituksen perustan muodostava öljykauppa on supistunut. ISIS kykenee kuitenkin edelleen toteuttamaan vastaavanlaisia iskuja kuin Pariisissa ja Brysselissä tai Bagdadissa ja Istanbulissa tapahtuneet.

Terrori-iskuihin voidaan ja pitää varautua, mutta tehokkaimmallakaan varautumisella iskuja ei voida estää, eikä ISISiä ja muita terroristijärjestöjä voida kukistaa. On selkeästi ymmärrettävä, ettei terroristien pidättäminen, yksittäisten solujen tuhoaminen tai kokonaisten järjestöjen eliminoiminen poista terrorismia.

Terrorismin kitkeminen edellyttää sekä välittömiä toimia, kuten terrori-iskuja suunnittelevien verkostojen paljastamista, että ennen kaikkea terrorismin syihin pureutuvia toimia. Näistä toimista kiireellisin on ratkaisun aikaansaaminen Syyrian sotaan.

Ratkaisun on oltava sellainen, että kaikki kriisin osapuolet, mukaan lukien etniset, uskonnolliset ja muut vähemmistöt, voivat siihen sitoutua. Konfliktin ratkaisun on myös annettava oikeutta sodan uhreille ja vastaavasti saatettava sotarikoksiin syyllistyneet oikeudelliseen vastuuseen teoistaan. Tehtävä ei ole helppo, mutta ei myöskään mahdoton.

Syyrian sodan ratkaisun ohella on myös kyettävä puuttumaan muihin Lähi-idän alueen ja Pohjois-Afrikan konflikteihin, kuten Israelin ja Palestiinan, Libanonin, Irakin ja Libyan konflikteihin.

Konfliktien ohella taloudellinen eriarvoisuus on terrorismin kasvualusta niin Euroopassa kuin Lähi-idässä ja muualla maailmassa. Työttömyys, puutteellinen sosiaaliturva, heikot asuinolosuhteet, köyhyys ja syrjäytyminen ruokkivat kaikki ääriajattelua, myös terrorismia tai sen tukemista. On huolestuttavaa, että Pariisin terrori-iskusta etsityn Salah Abdeslamin olinpaikan tiesivät uutislähteiden mukaan monet brysseliläisen Molenbeekin kaupunginosan asukkaat, mutta viranomaisille hänen olinpaikkansa paljastui sattumalta.

Euroopassa pitää tehdä huomattavasti nykyistä enemmän tänne siirtolaisina tai pakolaisina tulleiden kotouttamiseksi. Siihen tarvitaan rahaa, mutta erityisesti poliittista tahtoa sekä nollatoleranssia rasismille. Esimerkiksi joidenkin suomalaispoliitikkojen tapa syyllistää turvapaikanhakijoita Brysselin iskuista on paitsi perusteetonta mustamaalaamista niin samalla myös ISISin tukemista.

 

Lue myös KANNANOTTO 30.11.2015: On puuttuttava terrorismin syihin