Kun nykyään seuraan Suomen julkista keskustelua ulkopuolelta Brysselistä käsin, näyttäytyy se minulle yllättävän ahtaana. Asioita mahtuu keskusteluun kerralla hyvin rajallinen määrä ja totuuksia on vain yksi. Ukrainan sotaa koskevassa keskustelussa tämä näkyy erityisen selvästi. Olet joko Ukrainan puolella tai sitä vastaan. Puolella oleminen tarkoittaa, että hyväksyt kritiikittä kaikki tarjotut ratkaisut. Jos kehtaat kyseenalaistaa jonkun tarjotun keinon, olet Ukrainaa vastaan. Äärimmilleen tämä vietiin Nato-jäsenyyttä koskevassa keskustelussa. Kaikki ne kansanedustajat, jotka vastustivat liittymistä, leimattiin putinisteiksi vaikka heillä oli julkilausutusti hyvin erilaisia perusteluja kannoilleen. Putinisteiksi leimattiin myös heidät, jotka vuosia ovat Putinia kritisoineet ja jotka silloin leimattiin russofoobikoiksi. Tämän leimakirveen epä-älyllisyys on ilmiselvää mutta se vaikuttaa silti voimakkaasti keskusteluun.
Moni iloitsi Naton jäsenyyden varmistuttua siitä, että tämä on viimeinen piste suomettumiselle. Ja samaan hengenvetoon todettiin, että uusia liittolaisia ei sovi arvostella vaan esimerkiksi asevientikieltoa Turkille on höllennettävä koska se on liittolainen. Eikö se ole ihan samaa suomettumista, jos jäsenyys johtaa siihen, että vaiennamme ihmisoikeuskritiikkiämme miellyttääksemme liittolaista? Omista periaatteista luopuminen on aivan yhtä haitallista riippumatta siitä mihin ilmansuuntaan kumartaa. Suomettumisen vastakohta ja sen todellinen loppu on se, että Suomi pitää rohkeasti kiinni omista arvoistaan ja jatkaa ihmisoikeuksien ja demokratian puolustamista, vaikka kritiikki osuisi liittolaiseen.
Nato-jäsenyys ei myöskään tarkoita sitä, että meidän tulisi hyväksyä ydinaseuhkaan perustuva maailmanjärjestys annettuna tosiasiana, jota ei pitäisi pyrkiä muuttamaan. Päinvastoin. Kun me jäsenyytemme myötä nyt olemme ydinasevarjon alla, on meidän oikeutemme vaatia ydinaseiden kieltoa perustellumpaa kuin koskaan aiemmin. Enää emme huuda sivusta vaan olemme mukana niissä pöydissä, joissa ydinaseuhkaa ylläpidetään. Vastuumme ja velvollisuutemme on siten isompi kuin aiemmin. Kuulun ICAN:in parlamentaarikko verkostoon ja kaikissa Nato-maissa on parlamentaarikkoja, jotka työskentelevät ydinaseettoman maailman puolesta. Ainoastaan meillä Suomessa pidetään mahdottomana yhtälönä kuulua Natoon ja vaatia ydinaseiden kieltoa.
Nato-jäsenyys ei myöskään tarkoita sitä, että meidän pitäisi hyväksyä ydinaseuhkaan perustuva maailmanjärjestys annettuna tosiasiana, jota ei pitäisi pyrkiä muuttamaan.
Silvia Modig
Ydinaseisiin perustuva rauha on kauhun tasapaino. Se ei perustu todelliseen tahtoon rauhasta tai todelliseen tasapainoon vaan pelkoon pahimman mahdollisen tapahtumisesta. Siksi se ei ole kestävä ja kun se järkkyy ovat sen seuraukset järkyttävät.
Maailman olemassa olevat ydinaseet riittäisivät tuhoamaan ihmiskunnan useaan kertaan. Yhtäkään älyllistä argumenttia tälle tarpeelle ei ole. Ydinasepelote myös mahdollistaa ja ylläpitää konflikteja, jotka eivät olisi mahdollisia ilman ydinasepelotetta. Tämä on kylmä tosiasia, joka tosin kuuluu yhden totuuden maassa mielipiteisiin, joita lausuvat vain ”maanpetturit” ja ”putinistit”.
Suomi on allekirjoittanut kansainvälisen ydinaseriisunta- sopimuksen. Ydinaseiden kieltosopimusta Suomi sen sijaan ei ole allekirjoittanut. Yleisin perustelu sille miksi emme ole liittyneet ydinaseetonta maailmaa ajavaan sopimukseen on väite, että se olisi ristiriidassa ydinaseriisunta-sopimuksen kanssa. Näin ei tosiasiassa ole vaan kieltosopimus on kirjoitettu jatkeeksi riisuntasopimukselle. Myöskään Nato-jäsenyys ei ole este sopimuksen allekirjoittamiselle. Me olemme edelleen vapaa maa ja päätämme itse mihin kansainvälisiin sopimuksiin haluamme liittyä. Muu olisi suomettumista.
Ukrainan sodassa on kyse muustakin kuin vain maa-alueista. Kyse on arvoista ja vapaudesta. Venäjän toimet, jotka huipentuivat käynnissä olevaan laittomaan hyökkäykseen, alkoivat jo 2014 jolloin ukrainalaiset valitsivat ”lännen” demokraattisen tien Venäjään nojaamisen sijaan. Siksi meidän tulee olla Ukrainan tukena koska kyse on meidän kaikkien vapaudesta ja oikeudesta elää kuten demokraattisesti yhdessä päätämme.
Pohtiessamme millaisin ratkaisuin me Ukrainaa tuemme, on meidän muistettava, että näillä valinnoilla me rakennamme tulevaisuutta. Joku päivä, toivottavasti pian, tämä kammottava sota loppuu. Mutta se mitä tänään rakennamme, on edelleen olemassa. Ja siksi meidän on uskallettava olla kriittisiä niiden valintojen edessä, joita tänään teemme.
Minä valitsen ydinaseettoman tulevaisuuden. Se voi tuntua kaukaiselta utopialta mutta kuten Nelson Mandela on sanonut: Se vaikuttaa aina mahdottomalta, kunnes se on tehty.
Silvia Modig on Sadankomitean hallituksen puheenjohtaja.
Blogien tekstit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä eivätkä välttämättä edusta Sadankomitean virallista näkemystä.
Tämä teksti on pidempi versio alun perin Ydin-lehdessä julkaistusta kolumnista. Ydin-lehden voit tilata täältä. Sadankomitean jäsenet saavat jäsenetuna Ydin-lehden kotiin kannettuna. Sadankomitean jäseneksi voit liittyä täällä.
