Kaikki kunnioitus ilmastotyölle ja niille, jotka ovat omistaneet elämänsä tuodakseen luonnonsuojelun valtavirtaan. Kun ilmastotoimet sidottiin markkinatalouteen, onnistuimme ylittämään suurimman vastustuksen kynnyksen. Nyt vannoutunutkin kapitalisti näkee dollarinkuviot silmissään mahdollisuudet, joita vihreä siirtymä voi tuottaa. Itsekin puhun usein hyvän työn kapitalisoinnista ja kannustimien hyödyntämisesestä, mutta se mikä on jo lähestulkoon vakiintunut historiaamme varjostaa tätäkin jaloa aietta: kolonialismi.
Älypuhelimet, tietokoneet ja sähköajoneuvot saattavat olla modernin maailman symboleja, mutta niiden ladattavat akut ovat kaikkea muuta kuin eettisesti ja kestävästi tuotettuja. Kaikkien sähkökäyttöisten teknologioiden akut sisältävät usein kobolttia, jota louhitaan Kongon demokraattisessa tasavallassa orjuuden kaltaisissa olosuhteissa.
Jos orjuuskaan ei vielä herätä kansainvälistä huomiota, niin maan yli 7 miljoonan sisäisen pakolaisen tulisi viimeistään herättävän huolta ja keskustelua. Maankaivuu on useimmilla kaivuualueilla tehty asuinalueiden keskelle ja asukkaita on pakkohäädetty aseellisesti. Suuri määrä naisia ja lapsia on raiskattu ja perheiden miehiä teurastettu barbaarisesti perheen todistaessa palkka-armeijoiden toimesta. Herääkin kysymys: Kuka näitä armeijoita rahoittaa ja miten kansainväliset ”vastuulliset yritykset” ottavat verimaata haltuun tavalla, joka ei kestä päivänvaloa?
Vastuulliset toimitusketjut?
Kongossa on enemmän kobolttivaroja kuin muualla maailmassa yhteensä. Siltikään ei ole olemassa sellaista kuin eettinen koboltin toimitusketju, vaikka virallisia kaivuuyrityksiä on kyllä rekisteröity alueelle useita.
Suurimman osan Kongon koboltista louhivat niin sanotut ”käsityöläiset”, freelance-työntekijät, jotka tekevät äärimmäisen vaarallista työtä vain muutamalla dollarilla päivässä. He työskentelevät epäinhimillisissä, kuluttavissa ja nöyryyttävissä olosuhteissa. He käyttävät työvälineinään hakkuja, lapioita, raudoitustankoja. He murskaavat maata kaivannoissa ja tunneleissa kerätäkseen kobolttia ja syöttääkseen sitä muodolliseen toimitusketjuun.
Kaivosteollisuus on tuhonnut myös alueen luonnon, kun miljoonia puita on kaadettu. Kaivosten ympäristössä on pölyä ja hiekkaa, ja vesi on saastunut kaivostoiminnasta seuranneista myrkyllisistä jätevesistä.
Koboltti on myrkyllistä koskettaa ja hengittää. Silti satojatuhansia köyhiä kongolaisia joutuu sille alttiiksi päivästä toiseen. Nuoret äidit, joiden vauvat on kiinnitetty selkään, kaikki hengittävät myrkyllistä kobolttipölyä lapsineen.
Kolonialismi varjostaa vihreää siirtymää
Vaikka vihreä siirtymä on tuiki tarpeellinen – koboltti on litiumakkujen tärkein elementti – se ei saisi tarkoitttaa näiden faktojen ylenkatsomista. Meidän ei pitäisi esimerkiksi siirtyä sähköajoneuvojen käyttöön maailman köyhimpien ihmisten ja ympäristön kustannuksella.
Toimitusketjun pohjalla, josta lähes koko maailman koboltti tulee, todistetaan kauhunäytelmää. Sen epäoikeudenmukaisuudet olisi tärkeä kitkeä. Kobolttia kaivavat ja toimittavat yritykset on pantava vastuuseen koko toimitusketjun eettisyyden varmistamiseksi. Yritysvastuudirektiivin varaan lasketaan nyt toden teolla Euroopassa. Mutta kuinka saada Kongossa käytetty työvoima, käsityöläiset tai artesaanit – kuten niitä paikallisesti kutsutaan – yritysvastuun piiriin, sikäläisten kaivosalan yritysten vastuulle?
Seuraava EU-parlamentti joutuukin katsomaan pintaa syvemmälle, mikäli aikoo tosiaan toteuttaa vihreän siirtymän kestävällä ja vaikuttavalla tavalla. Enää emme voi nojautua tietämättömyyteen kolonialismistakaan. Tiedon valtakaudella, me muistamme ja me tiedämme.
Gashaw Bibani
Kirjoittaja on ihmisoikeusaktivisti, Vasemmistonaisten varapuhenainen, projektipäällikkö sekä terveyden edistämisen asiantuntija. Hän on Vasemmistoliiton ehdokas europarlamenttivaaleissa.
Blogien tekstit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä eivätkä välttämättä edusta Sadankomitean virallista näkemystä.