2022 Noora Kotilainen & Susanna Hast
Peruste: toiminnallaan ja tutkimuksellaan tutkijatohtori Kotilainen ja dosentti Hast rohkaisevat haastamaan sotilaallisia ajatusmalleja ja purkavat sotilaalliseen valtaan liittyviä kyseenalaistamattomia myyttejä ja tabuja.
Palkinto: keraamikko Mia Kallion teos Rauhanlaiva
2021 Ville Suhonen
Peruste: käsikirjoittanut ja ohjannut dokumenttielokuvan Ikuiseen rauhaan (2021) aseistakieltäytyjä Arndt Pekurisesta. Elokuvalla Suhonen on tuonut näkyvyyttä pasifismille, väkivallattomuudelle ja aseistakieltäytymiselle.
Palkinto: keraamikko Mia Kallion teos Rauhanlaiva
2020 Miriam Attias
Peruste: työstä polarisaation ja ennakkoluulojen purkamiseksi. Rauhanpalkinnolla Sadankomitea haluaa lisätä kiinnostusta sovittelua ja polarisaatio-osaamista kohtaan ja nostaa esille identiteettien roolia aikamme konflikteissa.
Palkinto: keraamikko Mia Kallion teos Rauhanlaiva
2019 Antti Kuronen
Peruste: ansiokkaasta toimittajatyöstä konfliktialueilta. Sadankomitea haluaa palkinnolla nostaa esiin median roolia rauhantyössä ja muistuttaa faktapohjaisen tiedon merkityksestä.
Palkinto: keraamikko Mia Kallion teos Rauhanlaiva
2018 Jarna Petman
Peruste: tunnustuksena pitkäjänteisestä ja vaikuttavasta tutkimustyöstä, joka on rauhantyön näkökulmasta erityisen ajankohtaista ja tärkeää.
Palkinto: keraamikko Mia Kallion teos Rauhanlaiva
2017 Radinet -hanke
Peruste: tunnustuksena vaikuttavasta työstä väkivallattomuuden edistämiseksi.
Palkinto: keraamikko Mia Kallion teos Rauhanportti
2016 Kyyjärven kunta
Peruste: tunnustuksena kunnan ja kuntalaisten hyvästä asennemuutoksesta. Kuntalaisten suhtautuminen turvapaikanhakijoihin muuttui vuoden aikana vastaanottokeskuksen vastustamisesta turvapaikanhakijoiden näkemiseen kunnan voimavarana.
Palkinto: keraamikko Mia Kallion teos Rauhanlaiva
2015 Sakari Timonen
Peruste: tunnustuksena ruohonjuuritason vaikutustyöstä yhteiskunnan epäkohtiin puuttumisessa.
Palkinto: keraamikko Mia Kallion teos Rauhanlaiva
2014 Suomen EAPPI-ohjelma
Peruste: tunnustuksena pitkäjänteisestä väkivallattomasta ja puolueettomasta rauhantyöstä Lähi-idässä.
Palkinto: keraamikko Mia Kallion teos Rauhanlaiva
2013 Tarja Halonen
Peruste: pitkä elämäntyö rauhankysymysten parissa.
Palkinto: keraamikko Mia Kallion teos Rauhanlaiva
2012 Vapaa liikkuvuus
Peruste: tunnustuksena verkoston tekemästä työstä oikeudenmukaisemman turvapaikkapolitiikan puolesta ja ruohonjuuritasolla tehdystä työstä maahanmuuttajien parissa.
Palkinto: keraamikko Mia Kallion teos Rauhanlaiva
2011 Kassandra ja Ritva Siikala
Peruste: kiitokseksi ja kannustukseksi pitkäjänteisestä toiminnasta ja taidetyöstä, jolla on edistetty kulttuurirajat ylittävää taidetta ja molemminpuolista ymmärrystä.
Palkinto: keraamikko Mia Kallion teos Rauhanlaiva
2010 Sovittelufoorumi
Peruste: kiitokseksi ja kannustukseksi pitkäjänteisestä toiminnasta sovittelun edistämiseksi ja konfliktinratkaisumenetelmien kehittämiseksi.
Palkinto: keraamikko Mia Kallion teos Rauhanlaiva
2009 Siemenpuu-säätiö
Peruste: kiitokseksi ja kannustukseksi pitkäjänteisestä toiminnasta Etelän maiden kansalaisyhteiskunnan tukemisessa metsäkysymysten ratkaisemisessa ja hankkeiden rahoittajana.
Palkinto: keraamikko Mia Kallion teos Rauhanlaiva
2008 Jacob Söderman
Peruste: elämäntyöstä kansalaisoikeuksien ja kansalaisten turvallisuuden puolustajana.
Palkinto: keraamikko Mia Kallion teos Rauhanlaiva
2007 Mikaelin seurakunta (Turussa)
Peruste: ihmisoikeuksien puolesta tehty työ (Naze Aghain piilottaminen, jotta hänen turvapaikka-anomuksensa ehdittäisiin käsitellä uudelleen).
Palkinto: keraamikko Mia Kallion teos Rauhanlaiva
2006 Suomen PEN
Peruste: Venäjän sananvapaus- ja ihmisoikeustilanteen esillä pito Suomessa ja äänen antaminen Tsetsenian sodan ja terrorismin vastaisen sodan kriitikoille ja demokratian puolustajille.
Palkinto: keraamikko Mia Kallion teos Rauhanlaiva
2005 Crisis Management Initiative (CMI)
Peruste: ansiokkaasta työstä Acehin rauhansopimuksen aikaansaamiseksi.
Palkinto: keraamikko Mia Kallion teos Rauhanlaiva
2004 Reilun kaupan edistämisyhdistys
Peruste: työ köyhyyden ja eriarvoistumisen poistamiseksi ja ihmisten todellisten vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseksi.
Palkinto: keraamikko Mia Kallion teos Rauhanlaiva
2003 Elina Sana
Peruste: tunnustuksena tutkimustyöstä, jonka avulla Suomesta jatkosodan aikana luovutettujen sotavankien kohtalosta on saatu uusia, merkittäviä tietoja.
Palkinto: keraamikko Mia Kallion teos Rauhanlaiva
2002 Arkkipiispa Jukka Paarma
Peruste: julkisessa keskustelussa esitetyt näkemykset Israelin ja Palestiinan välisestä konfliktista.
Palkinto: keraamikko Mia Kallion teos Rauhanlaiva
2001 Suomen Attac
Peruste: pyrkimys talouden demokratisointiin ja Tobinin veron edistäminen.
Palkinto: keraamikko Mia Kallion teos Rauhanlaiva
2000 Toimittaja Hannu Reime
Peruste: pitkäaikainen journalistinen työ Itä-Timorin kysymyksessä.
Palkinto: valokuvataiteilija Jukka Malen valokuvatyöt
1999 Presidentti Mauno Koivisto
Peruste: kritiikistä Kosovon sotaa kohtaan.
Palkinto: valokuvataiteilija Jukka Malen valokuvatyöt
1998 Aurantakoja-liike
Peruste: aktiivinen väkivallatton aseidenriisuntatoiminta ja kansainvälisen lainsäädännön pitävyyden testaaminen.
Palkinto: kuvanveistäjä Dunja Katzin veistos ”Ökkömölliäinen”
1997 Kulttuurikeskus Caisa
Peruste: suvaitsevaisuuden ja monikulttuurisuuden tukeminen, kohtauspaikan luominen.
Palkinto: saamelaistaiteilija Outi Pieskin teos
1996 Estelle
Peruste: pitkäjänteinen ja periksi antamaton työ Estelle-laivan kunnostamiseksi ja oikeudenmukaisen maailmankaupan edistämiseksi.
Palkinto: Leif Packalenin tekemä sarjakuva Estellestä
1994 Heikki Hiilamo ja Simo Sipola
Peruste: Suomen hävittäjähankintoja käsittelevän Aavelasku-kirjan kirjoittaminen.
Palkinto: kaksi Kari Lindströmin grafiikan lehteä
1993 Fenix-ryhmä
Peruste: entisen Jugoslavian alueen ihmisten hyväksi tehty työ.
Palkinto: kaksi taulua, tekijä Kosovon albaani Nezdat Kajevic
1992 Ilkka Taipale
Peruste: lähes kolmenkymmenen vuoden toimiminen rauhanliikkeessä ja erilaisten rauhantekojen suuri määrä.
Palkinto: moottorisahataiteilija Antero Kovasen Pelimanni-puuveistos
1991 Antti Vahtera
Peruste: pitkäaikainen työ erityisesti kansainvälisiä globaaleja ympäristökysymyksiä ja niiden yhteiskunnallisia ja kansainvälisiä yhteyksiä selvittävänä ja itsekin kantaa ottavana kirjoittajana.
Palkinto: Helene Schjerfbeckin Suomen Käsityön Ystävät ry:lle suunnittelema silkkitaulu
1990 Siviilipalvelusmiesten lakkokomitea
Peruste: siviilipalvelusmiesten lakon organisointi ja vaikuttaminen uuden siviilipalveluslain sisältöön.
Palkinto: Martti korpelan pilapiirros (aseistakieltäytyjän nyrkki pystyssä sairaalan sängyssä)
1989 Kehitysmaakauppaliike
Peruste: pitkäaikainen, vapaaehtoisuuteen perustuva työ oikeudenmukaisemman maailmankaupan aikaansaamiseksi ja kehitysmaista tiedottamiseksi.
Palkinto: Valokuvaaja Kimmo Brandtin kolmen kuvan sarja
1988 Eva Isaksson
Peruste: rauhankirjallisuuden toimittaminen ja kirjoittaminen, erityisesti naisten suhdetta sotalaitokseen käsittelevä tutkimustyö ja teosten tuottaminen.
Palkinto: Auli Hynnisen keramiikkaa
1987 Lars D. Eriksson
Peruste: työ Suomessa asuvien pakolaisten ja ulkomaalaisten hyväksi.
Palkinto: Soledad Chuaquin grafiikkatyö
1986 Lars Dufholm
Peruste: työ valmiuslainsäädäntöhankkeen kariuttamiseksi.
Palkinto: Auli Hynnisen keramiikkamalja
1985 AKT
Peruste: AKT:n aloittama Etelä-Afrikan vienti- ja tuontitavaroiden boikotti.
Palkinto: Harry Ifströmin keramiikkamalja
1984 Pertti Haaparanta
Peruste: aseistakieltäytyminen – ensimmäinen suomalainen Amnesty Internationalin rekisteröimä mielipidevanki hänen kieltäydyttyään menemästä armeijaan.
Palkinto: Katariina Kajanderin savityö
1983 Siviilipalvelusmiesliitto ja Tiina Pikkaraisen valitsijamiesyhdistys
Peruste: vuoden aikana siviilipalveluksen hyväksi tehty työ.
Palkinto: M.A. Nummisen säveltämä teos
Sadan valtuuskunta:
1982 Seppo Rustanius, Vesa Toijonen ja Eero Ojanperä
Peruste: tunnustuksena heidän työssään TV-toimittajina osoittamastaan rohkeudesta tehdä rauhantyötä.
Palkinto: Pentti Sammallahden taidevalokuvia
1981 Naisasialiitto Unioni ja Naiset Rauhan puolesta
Palkinto: Kari Veistolan suunnittelema juliste (Mies tappaa – nainen synnyttää)
1980 Hilkka Pietilä ja Aagot Jung
Palkinto: kultainen rauhanaurinko
1979 Elvi Sinervo ja Ville Komsi
Palkinto: Rauni Liukon tekemä pronssiin valettu veistos
1978 Alvar Sundell
Palkinto: Henrik Tikkasen valmistama symboli (originaali) Sadan valtuuskunnan 1978 järjestämään aseidenriisuntasymposiumiin