Nykyisessä maailmantilanteessa pelätään hyvin aiheellisesti kolmannen maailmansodan syttymistä. Kansainvälisen politiikan ja historian tutkijat esittävät rinnastuksia niin ensimmäistä kuin toistakin maailmansotaa edeltäneeseen tilanteeseen. Ensimmäisen maailmansodan syttymistä saatetaan pitää hallitsemattoman suurvaltakilpailun tarkoittamattomana seurauksena siinä mielessä, että yksikään silloisista suurvalloista ei tietoisesti halunnut tai pyrkinyt suursodan aloittamiseen. Nytkään kukaan ei tähtää kolmannen maailmansodan aloittamiseen. Siksi pohditaankin miten voimme estää jännitteiden ja vastakkainasettelun kasvun ja voimapolitiikan käytön eskaloituminen maailmanlaajuiseksi konfliktiksi.
Toista maailmansotaa taas pidetään väistämättömänä seurauksena kansallissosialistisen Saksan laajentumispyrkimyksestä. Tämä johtaa kysymykseen olisiko sota voitu estää tai ainakin rajoittaa, jos muut valtiot myöntyvyyspolitiikan asemesta olisivat olleet valmiita aikaisemmin estämään Saksan laajentumishalut. Nyt Venäjä nähdään tällaisena häikäilemättömänä hyökkääjävaltiona ja kysytään miten sen pysäyttäminen pitäisi ja voitaisiin toteuttaa. Mutta samalla tavoin kuin ennen toista maailmansotaa myös Japani suurvaltana harjoitti laajempaa imperialistista politiikkaa, on Venäjän rinnalla tänään Kiina toinen valtio, jonka uskottujen laajentumishalujen pysäyttäminen nähdään haasteeksi.
Historian tuntemus on tärkeää, mutta myös maailman muuttuminen pitää tunnustaa
On tärkeätä, että nykyiset päättäjät ja muutkin tuntevat historiaa ja osaavat arvioida ratkaisujaan historian antamaan tietoon nojautuen. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että historia antaisi selviä vastauksia siihen, miten – arvojemme ja tavoitteittemme mukaisesti – tulisi tänään eri tilanteissa toimia. Historian opetukset eivät ole yksiselitteisiä eikä siten voida sanoa, että ne, jotka eivät tunne historiaa ovat tuomitut sitä toistamaan, ei edes ensimmäisen kerran tragediana ja toisen kerran farssina.
Niin tärkeätä ja välttämätöntä kuin historian tuntemus onkin ei se vielä riitä. On myös osattava tunnistaa pysyvät ja muuttuvat asiat toisistaan. Suurin ja merkittävin muutos maailmassa vuonna 1914 ja 1939 tähän päivään verrattuna on siinä, että meitä ihmisiä on maailmassa reilut 6 miljardia enemmän kuin meitä oli ennen edellisiä maailmansota, jolloin meitä oli 1,7 mrd. vuonna 1914 ja 2 mrd. vuonna 1939.
Enintään muutaman sadan miljoonan ihmisen asuttamassa maailmassa, jollaisessa elimme vielä ennen 1700 luvun ja teollisen vallankumouksen alkua, ihmisen vaikutus ympäristöön saattoi aiheuttaa alueellisia katastrofeja, mutta globaalit vaikutukset olivat vähäisiä.
Ihmisyhteisöillä oli myös moninaisempia tapoja ja mahdollisuuksia järjestää keskinäiset suhteensa maailmassa, jossa ihmisiä oli vain muutaman sata miljoonaa. Kokonaan uusia kansakuntia muodostavat väestöliikkeet olivat vielä mahdollisia. Tyhjille alueille ei toki sen enempää Yhdysvaltoja, Australiaa tai Israelia silloinkaan perustettu, kuten Amerikan alkuperäiskansat, aboriginaalit ja palestiinalaiset tietävät.
Kaiken kaikkiaan maailmassa, niin kauan kun ihmisten määrä oli enintään miljardiluokkaa, oli eettiset näkökohdat sivuuttaen mahdollista käyttää voimapolitiikkaakin jotakuinkin menestyksellisesti imperiumien rakentajille jopa vuosisadoiksi etuja tuottavalla tavalla. Imperiumit eivät piitanneet kansallisista, etnisistä, kielellisistä tai kulttuurisista rajoista. Westfalenin rauha vuodelta 1648 vasta loi suvereenin valtion käsitteen ja siihen perustuvan pyrkimyksen merkitä ja valvoa kansakuntia erottavia rajoja.
Nykyisessä kahdeksan miljardin ihmisen asuttamassa maailmassa valtiollisen tai kansallisen edun edistäminen voimapolitiikan keinoin ei enää ole mahdollista, mikä ei toki ole estämässä Putinia ja monia muita hallitsijoita siihen uskomasta. Nykyisessä maailmassa keskinäisriippuvuus sekä hyvässä että pahassa, piti siitä tai ei, on peruuttamaton asiantila. Siitä ei yksikään maa maailmassa pääse eroon, oli kyse sitten kääpiövaltiosta tai ydinasein varustetusta suurvallasta.
Nationalismi ei vastaa tämän päivän globaaleihin uhkiin
Ihmiskunnalla on kolme suurta eksistentiaalista uhkaa: ydinaseet, ilmastonmuutos ja luontokato. Maailmanlopun ennustajia on kautta ajan löytynyt, mutta siinä missä heidän ennustuksensa ovat perustuneet jumalallisiin ilmoituksiin, niin nyt voidaan esittää tutkittuun tietoon perustuvia skenaarioita siitä miten inhimillinen elämä maapallolla voi näiden eksistentiaalisten uhkien toteutuessa käydä mahdottomaksi.
Ei ole vain kansallisia keinoja torjua näitä uhkia vaan se edellyttää mahdollisimman laajaa monenkeskistä kaikki maailman valtiot kattavaa sääntöpohjaista yhteistyötä.
Kun nationalismi jälleen nostaa päätään tapahtuu se maailmassa, jossa kasvanut maailmanlaajuinen keskinäisriippuvuus on tehnyt kaikista nationalistisista pyrkimyksistä ja protektionismista ja voimapolitiikasta niiden välineinä toimimattomia, kalliita ja vaarallisia esiintyivät ne sitten America First, Rajat kiinni tai Brexit tunnuksin. Useat tällaisista oikeistopopulismin edustajista eivät välitä peitellä sukulaisuuttaan rasismin ja fasismin kanssa.
Nationalistien käyttämä mahtipontinen retoriikka oman kansan puolesta puhujana on ristiriidassa sen tosiseikan kanssa, että nationalistinen politiikka harvoin tuottaa mitään sosiaalisia tai taloudellisia etuja tai turvallisuutta niille ihmisille, joiden etua se väittää ajavansa.
Erkki Tuomioja
Kirjoittaja on entinen kansanedustaja ja ministeri.
Blogien tekstit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä eivätkä välttämättä edusta Sadankomitean virallista näkemystä.