Miksi emme näe sadan päivän kansanmurhia

Ruandan kansanmurhasta ei ole yhtään videokuvaa. Gazan kansanmurha sen sijaan tapahtuu reaaliajassa somessa silmiemme edessä. Miksi länsi ei pysty reagoimaan sadan päivän kansanmurhiin ja Suomen valtionjohto ei pidä kiinni ulko- ja turvallisuuspoliittisesta linjasta?

Ruandan kansanmurhasta tulee ensi vuoden huhtikuussa kuluneeksi tasan 30 vuotta. Muistan kuulleeni, ettei Ruandassa järkyttävintä ollut noin 800 000 ihmisen järjestelmällinen tappaminen sadan päivän aikana. Järkyttävintä oli, ettei meillä ole olemassa siitä yhtään ainutta videokuvaa. Kansanmurha tapahtui kuitenkin Irakin ensimmäisen sodan jälkeen vuonna 1994, jolloin satelliittikanavat kuten CNN toivat sotakenttien tapahtumat ensimmäistä kertaa lähes reaaliajassa silmiemme eteen. Videokuvan puute ei myöskään johtunut siitä, ettei meillä olisi ollut tietoa tapahtumista. YK:n UNAMIR-rauhanturvajoukkoja komentanut Romeo Dallaire oli varoittanut tapahtumista etukäteen ja pyytänyt saada noin 5.000 rauhanturvaajaa estääkseen kansanmurhan toimeenpanon. Kansanmurhaa oli toteutettu noin 40 päivää, kun kansainvälinen yhteisö pystyi viimein sanomaan Ruandassa saattavan olla käynnissä kansanmurha. Silloin tapettuja arvioitiin olevan noin 500 000.  

Paljon pääkalloja hyllyllä, sen alla muita ihmisen luita.
Ruandan kansanmurhan muistomerkki. Kuva: Tiggy Ridley.

Ruandasta tuli koko kansainvälisen yhteisön suurin epäonnistuminen toisen maailman sodan jälkeen. Näin uhkaa käydä myös Gazassa. Erona Ruandaan on, että siitä tulee nimenomaan lännen ja Israelin liittolaisten suurin epäonnistuminen. Suomen hallituksen, kuten myös monien puolueiden ja jopa laatumedioiden tuntuu olevan vaikea muodostaa mielipidettä Gazan tapahtumista. Näin oli myös Ruandan kohdalla. Oli hutut ja tutsit, belgialaisten siirtomaaisäntien hutujen taloudelliseksi ja hallinnolliseksi alistamiseksi luoma apartheid-järjestelmä, vuosikymmeniä syventynyt vihanpito ja kostonkierre, aiempia väkivaltaisuuksia ja pari kansanmurhaa. Lopuksi tarvittiin yksi terrori-isku, joka päästi irti läpi yhteiskunnan vyöryvän sokean vihan.  

Ruandan ja Israelin tilanteet eivät ole täysin samanlaisia, mutta niistä löytyy samankaltaisuuksia. Ruandassa tappaminen oli suunniteltu kuukausia etukäteen ja tarvittavat viidakkoveitset laivattu maahan. Israelissa kansanmurha näyttää ikään kuin syntyvän taisteluiden oheisvahinkona. Israel on kuitenkin täysin tietoinen mitä yli miljoonan ihmisen pakkosiirrosta, veden ja ruokatoimituksien katkaisemisesta seuraa.  

Tilanne ei ole syntynyt tyhjiössä kuten ei ollut Ruandassakaan. Maassa on luotu vuosikymmeniä jatkuneen miehityksen ja sotilashallinnon seurauksena apartheid-järjestelmä. Kahden valtion ratkaisulta on kaivettu pohja pois asuttajakolonialismilla. Israel on pitkään ollut täysin piittaamaton kansainvälisestä laista, sopimuksista ja normeista. Alueella palvelleet suomalaiset rauhanturvaajat ovat todistaneet tätä vuosikymmeniä ja se on myös Suomen valtion tiedossa. Viimeisten vuosien aikana Israelin hallitus on pyrkinyt heikentämään oikeusvaltiota ja demokratiaa, mikä on nostattanut suuria protesteja.  

Pyrkimys yhteen etniseen kansaan on johtanut Israelissa asuvien uskonnollisten vähemmistöjen kuten kristittyjen aseman heikkenemiseen. Monet kristityt ovat muuttaneet ulkomaille ja Israeliin jääneet kohtaavat avointa vihaa kaduilla, kun heitä tönitään ja heidän päälleen syljetään. Länsirannan palestiinalaisten asema on hyvin huolestuttava. Siirtokuntalaisia on aseistettu ja he ovat hyökänneet Länsirannalla asuvien palestiinalaisten kimppuun sekä polttaneet kokonaisia kyliä. Kansanmurhan toteuttamiseen tarvittavat olosuhteet ovat syntyneet. 

Suomi ei kykene tekemään päätöksiä 

Suomalaiset ja läntiset päättäjät sekä media yrittävät vältellä vastuutaan vetoamalla ristiriitaisiin ja epäluotettaviin tietoihin. Suomen valtiolla tätä ongelmaa ei pitäisi olla. Valtionhallinto saa suoria raportteja ja halutessaan lisätietoja Tel Avivin suurlähetystöstään, Länsirannalla olevasta Ramallahin edustustosta, UNIFIL-rauhanturvaoperaation suomalaiselta komppanialta, Lähi-idässä toimivilta tiedustelu-upseereilta, UNTSO-sotilastarkkailuoperaation suomalaissotilailta ja EU:n poliisioperaatiossa palvelevilta suomalaisilta. Lisäksi käytössä ovat kaikki EU:n ja YK:n raportit.  

Kuvassa vartiotorni, jonka edessä verkkoaita.
Länsirannan ympärille rakennettu dystooppinen muuri yrittää pitää alueella aikoinaan yhdessä eläneet ihmiset pysyvästi erillään toisistaan. Kuva vuodelta 2016. Jarmo Pykälän kotialbumi.

Raportit ovat varsin yksiselitteisiä siitä, että Israel tekee sotarikoksia. Niin tekee myös Hamas – ja erittäin raukkamaisesti hyökäten aseettomia siviilejä vastaan ja käyttäen panttivankeja ja siviileitä ihmiskilpinä. Israel on kuitenkin ydinasevaltio, yksi maailman suurimmista sotilasmahdeista, jolla on kyky käydä sotaa myös sodan oikeussääntöjä noudattaen. Tämä kaikki on hyvin tiedossa. Suomen poliittinen johto ei voi vedota tiedon puutteeseen, vaan kysymys on kyvyttömyydestä tai haluttomuudesta tehdä johtopäätöksiä silmiensä edessä olevasta tiedosta. 

Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen linja on muuttunut 

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka on muuttunut. Tämä on viesti, jota olemme kuulleet eri ministeriöiden virkamiehiltä jo vuosien 2022–2023 vaihteesta lähtien. Tällä lauseella on haluttu sanoa, että olemme nyt sotilasliitto Naton jäseniä ja asiat eivät enää ole niin kuin ennen. En ole oikein ymmärtänyt, että mikä muuttui. Tietääkseni Suomi ei Natoon liittyessään eronnut samalla YK:sta ja sääntöpohjaisesta maailmanjärjestyksestä. Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko ja sen keskeiset arvot kuten esimerkiksi ihmisoikeusperustaisuus, naisten ja lasten aseman tärkeys olivat ainakin viime katsomalta yhä vielä valtioneuvoston verkkosivuilla.  
 
Olenkin tulkinnut sanojien tarkoittavan, että nyt olemme viimein kiinteä osa länttä ja voimme olla mitä mieltä vain haluamme. Tämä vapaan haluamisen ja Suomen virallisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan välille nousee ristiriitoja. Niitä ei kuitenkaan vielä osata käsitellä vaan niistä vaietaan. Suomi ei usein edes osaa muodostaa mielipidettä vaan vetoaa muiden mielipiteisiin: verrokkiryhmämme maatkin ovat sitä mieltä. Ne ovat kulloisessakin kysymyksessä juuri niitä maita, jotka todistavat Suomen linjan olevan maailmassa vallitseva. Esimerkiksi ydinasekieltosopimusta koskeneessa YK:n yleiskokouksen äänestyksessä syksyllä suurin osa maailman valtioista äänesti sopimuksen puolesta, kun Suomi ja ”sen verrokkiryhmän” maat eivät. Gazan kohdalla verrokkiryhmäämme eivät ole ne niitä Nato-liittolaisia, jotka ovat vaatineet Israelia lopettamaan tappamisen (tätä kirjoittaessa ainakin Norja, Kanada, Espanja ja Turkki). Israelin ulkoministeri on julkisuudessa arvioinut, että noin marraskuun lopussa sen kohtaama kansainvälinen paine kasvaa niin suureksi, että sen on reagoitava siihen.  

Suomen ulkopoliittinen linja tuntuukin Nato-aikakaudella olevan yrittää herättämästä kenenkään huomiota tai mielipidettä. Suomi haluaa myös olla Naton mallioppilas ja miellyttää erityisesti Yhdysvaltoja. Tähän ei ole näköpiirissä muutosta. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö yrittää taputella kunnialla kautensa loppuun, pääministeri Petteri Orpo keskittyy talouspolitiikkaan ja ulkoministeri Elina Valtonen joutuu taiteilemaan Kristillisdemokraattinen ja Perussuomalaisten kanssa. Valitussa välttely -taktiikassa on vain yksi ongelma: maailma ei katoa. 

YK:n pääsihteeri, maailman terveysjärjestö WHO:n pääjohtaja, YK:n palestiinalaispakolaisjärjestö, humanitaariset avustusjärjestöt, kansainvälisen lain asiantuntijat. Kaikkien viesti on sama. Kyseessä on aikamme suurin humanitaarinen katastrofi ja länsimaiden suurin epäonnistuminen toisen maailmansodan jälkeen. Minusta se on paljon sanottu Ruandan ja Srebrenican joukkomurhan jälkeen.  

Ministeriöiden virkamiehet ovat väärässä. Suomen Nato-jäsenyys ei valitettavasti vielä ole muuttanut maatamme. Halusimme liittyä länsimaiseen arvoyhteisöön, mutta olemme vielä liian nuoria ja kokemattomia siihen. Meidän pitäisi ajatella ja sanoa asioita, joista olemme tottuneet vaikenemaan. Joutuisimme sen armoille, että joku toinen maa saattaisi ajatella meistä jotain, jopa kriittisesti. Meidän pitäisi panostaa kansainväliseen järjestelmään ja diplomatiaan, mutta hallitus yrittää parhaillaan leikkausten varjolla kaventaa valtion roolia. Ulkoministeriöstä uhkaa tulla harmiton byrokratiavirasto. Niissä olosuhteissa ei kasva huippudiplomaatteja ajamaan Suomen asiaa kansainvälisillä areenoilla ja uusia marttiahtisaaria.  

Hallitus pelaa Venäjän pussiin ja vauhdittaa lännen aseman murtumista

Gazan sota muuttaa lännen ja Suomen kansainvälistä asemaa. Se ei haittaa moninapaiseen järjestelmään ja suurvalta-asemansa vahvistamiseen pyrkiviä Venäjää ja Kiinaa. Gazan sota on riisunut naamiot ja vahvistanut lännen kaksoisstandardit. Ukrainassa taistelimme demokratian ja kansainvälisen sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen puolesta. Gazassa annamme polkea kansainvälisen lain Negevin autiomaan hiekkaan. Tulee olemaan iso joukko maita, jotka eivät enää asetu lännen taakse vaan näkevät sen julkilausuttujen arvojen tyhjyyden. Tällä hetkellä ei ole mitään syytä, miksi Suomi pitäisi nähdä erillään tästä viiteryhmästä. 

Jarmo Pykälä kuvan etualalla vasemmalla. Hän pitää kädessään karttaa ja katsoo eteensä hämmentyneen- Taustalla näkyy aseistautuneita poliiseja keskustelemassa keskenään.
Kirjoittaja yrittää löytää reittiä Israelin ja Palestiinan konfliktista ulos. Kuva vuodelta 2016. Jarmo Pykälän kotialbumi.

Näen kuitenkin toivoa. Ehkä media viimein haastaa ulko- ja turvallisuuspolitiikan konsensusta ja tuo keskusteluun moniäänisyyttä. Uusi tasavallan presidentti voi johtaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa kohti täysi-ikäistä, suvereenia ja aktiivista kansainvälisen yhteisön jäsentä. Kansalaiset ymmärtävät joutuvansa olemaan osa maailmaa ja kaikkea sen monimutkaisuutta kuten siirtolaisuutta tai ilmastonmuutosta. Ministeriöissä on töissä riittävästi henkilökuntaa, että he ehtivät täyttää maamme omat kansainväliset sitoumuksenne ja tehdä Suomen osuuden maailmasta Natossa, EU:ssa ja YK:ssa. Maailmanjärjestys ei enää ole valtioiden varassa vaan myös globaalikansalaisyhteiskunta ja jopa yritykset toimivat ihmisoikeuksien pitämiseksi voimassa. Sitä ennen joudumme kuitenkaan käymään läpi Ruandamme.   

Tapahtumat etenevät päivä päivältä, kunnes on liian myöhäistä 

Marraskuun 2. päivänä YK varoitti, että ”olemme vakuuttuneita siitä, että palestiinalaiset ovat suuressa vaarassa joutua kansanmurhaan”. YK muistutti, että Israelin liittolaiset myös kantavat tästä vastuun ja heidän on toimittavat nyt, jotta katastrofi voidaan pysäyttää. Suomi kuuluu Israelin liittolaisiin ja jopa vahvisti sitä solmimalla suuren asekaupan maan kanssa vain 10 päivää YK:n varoituksen jälkeen. 
 
Parin päivän päästä maanantaina 20. marraskuuta Suomen valtionjohto palailee viikonlopun vietosta ja pohtii vieläkö se voi jatkaa mantralla: Suomi ”pitää välttämättömänä, että kaikki osapuolet takaavat siviilien mahdollisuuden poistua taistelualueilta ja humanitaarisen avun perille saamisen Gazaan.” Sillä aikaa maailma on taas päättänyt Suomen puolesta.  

Kuvassa sortuneen talon rauniot. Taustalla näkyy kerrostaloja, autoja ja ihmisiä.
Israelin tekemissä ilmaiskuissa tuhoutunut Watan torni Lokakuun 8. päivänä 2023. Kuva: Naaman Omar\ apaimages

Gazan asukkaat, siviilit, eivät voi paeta sotatoimia minnekään, koska Israel ja Hamas sotivat joka puolella. Israel on saartanut Gazan eikä sieltä pääse pakenemaan. Egypti ei halua päästää gazalaisia Egyptiin, koska Israel ei luultavasti koskaan antaisi heidän palata Gazaan. Israel ei myöskään anna YK:n toimittaa riittävästi humanitaarista apua perille. YK:n työntekijöitä ja avustustyöntekijöitä on tapettu ennätysmäärä. 

Jo tämän viikon tiistain ja torstain välisenä aikana (14.–16.11.) Gazan asukkailta on loppunut sähkö, lääkkeet, sairaalat, puhdas juomavesi ja ruoka. Yksi lapsi kuolee joka kymmenes minuutti. Elämän edellytykset ovat kadonneet. Ihmisten elämät alkavat hiipua. Yhdellä Espoon kokoisella, aidan taakse suljetulla, alueella on kuollut tuhansia ihmisiä ja tuhansia tulee kuolemaan lähiviikkoina sotaan, sotarikoksiin, nälkään ja janoon. Me emme vain tule sitä tietämään, koska alueen viestiliikenneyhteydet ovat poikki. Toimittajia on tapettu ennätysmäärä ja Israel estää loppuja pääsemästä Gazaan sekä käy kovaa informaatio- ja mediasotaa. Suomalaisen median uutisointi aiheesta on myös hiipunut. 

Ruandan kansanmurhasta ei ole ollut satelliittitelevision aikakaudelle ainuttakaan videokuvaa. Gazan kansamurha sen sijaan tapahtui reaaliajassa somessa silmiemme edessä. 

Kirjoittaja on rauhanjärjestö Sadankomitean pääsihteeri 
 

Mitä sinä voit tehdä? Kirjoita sähköposti tai X-viesti kansanedustajallesi ja vaadi hallitusta toimimaan välittömästi Gazan humanitaarisen katastrofin pysäyttämiseksi, panttivankien vapauttamiseksi ja tulitauon aloittamiseksi. Lahjoita rahaa humanitaarisille avustusjärjestöille kuten Punaiselle Ristille ja Punaiselle Puolikuulle tai Lääkärit Ilman Rajoja-järjestölle. Allekirjoita yksilönä tai yhteisönä kansainvälinen vetoomus tulitauosta. Ryhdy Sadankomitean kuukausilahjoittajaksi ja vastusta kaikkia sotia.