Hiroshima-päivä: Suomen tulee kunnioittaa uhreja ratifioimalla ydinasekieltosopimus

Tänään 6. elokuuta vietetään Hiroshiman muistopäivää. 76 vuotta sitten Yhdysvaltojen atomipommi-iskut tekivät totaalista tuhoa Hiroshimassa ja Nagasakissa. Kaupungit tuhoutuivat, sadattuhannet kuolivat, henkiin jääneet kärsivät tappavista säteilysairauksista, ”atomirutosta.” Katastrofaaliset humanitaariset seuraukset vaikuttavat edelleen hengissä selvinneisiin ja heidän jälkeläisiinsä. Hiroshima-päivänä muistetaan atomipommien uhreja ja muistutetaan ydinaseriisunnan tärkeydestä.

Ydinaseet kieltävä sopimus astui voimaan tammikuun 22. päivänä 2021, lähes 76 vuotta iskujen jälkeen. Kunnia siitä kuuluu yli 51 sopimuksen ratifioineelle maalle.

Jaoin ydinaseiden laittomuutta koskevan ilouutisen sosiaalisessa mediassani, ja törmäsin tuttuun ilmiöön. Sain viestejä, joissa iloittiin YK:n ydinaseet kieltävän sopimuksen voimaantulosta, mutta todettiin samaan hengenvetoon, ettei Suomen mukana ololla ole mitään merkitystä.

Suomi ei häpeäkseen ole allekirjoittanut eikä ratifioinut sopimusta.

Monet pitävät itsestään selvänä, ettei ydinaseita voida kannattaa. Yhtä itsestään selvänä suomalaiset pitävät sitä, että kantamme kyllä tiedetään ilman ratifiointiakin (ei tiedetä) tai, mikä pahinta, ettei ydinasekieltosopimus kosketa meitä, koska Suomella ei ole ydinaseita.

Ydinaseiden uhka koskettaa kuitenkin meitä kaikkia. Ydinsodan lisäksi uhkana on valmistukseen, varastointiin ja kuljetukseen liittyvä tuhoisan ydinaseonnettomuuden mahdollisuus.

Muistamme siis kauhistella ydinaseiden katastrofaalista tuhoa, kerromme ettemme halua saman toistuvan, muistamme uhreja ja pelkäämme yhä pahinta – mutta emme tee asialle mitään. Allekirjoittamaton ja ratifioimaton YK:n ydinaseiden kieltosopimus viestii maailmalle, ettei Suomi ole valmis kieltämään ydinaseita.

Helsingin kaupunki on esimerkillisesti eri mieltä. Helsingin kaupunginvaltuusto päätti 19.5. allekirjoittaa ICAN-kampanjan kaupunkien vetoomuksen ydinaseiden täyskiellosta.

Suomen päättäjien on korkea aika allekirjoittaa YK:n ydinaseet kieltävä sopimus. On häpeällistä, ettemme ole sitä jo tehneet. Emme voi hyväksyä Hiroshiman ja Nagasakin kaltaisten katastrofaalisten tapahtumien toistumista. Suomen tulee vihdoin olla mukana kieltämässä ydinaseet.