Vapauden puheenvuoro

Rasismi on yksi niistä ihmisyyteen liittyvistä kompastuskivistä, josta olen aina ollut tietoinen ja jonka nihkeydestä olen joutunut puhdistautumaan jo pitkään. Liian usein rasismin kaltaisten maailmankuvavirheiden uhrit jätetään setvimään oikeudenmukaisuuden vastaisesti valinneiden tekoja yksin.

Etenkin viime vuosina ja aikuisen naisen näkökulmasta olen pohtinut paljon sitä, mitä rasismi on ja missä se näkyy; sitä, kenessä ja kenelle se näyttäytyy. Kyse on yhteiskuntien rakenteissa piilottelevasta ongelmasta, joka ilmentää itseään ihmisten toiseuttavissa ajatuksissa sekä sortavissa puheissa ja teoissa.

Olen nähnyt elämässäni paljon rasismia. Olen kärsinyt siitä henkilökohtaisesti ja olen joutunut todistamaan sitä sivusta tuntemattomien, ystävieni ja läheisteni kohdalla. Tiedän kuitenkin, ettei minun tai kenenkään muunkaan kokema vääryys ole ollut meidän aiheuttamaamme – ongelma ei ole koskaan meidän ollutkaan, vaikka se saadaan niin usein siltä kuulostamaan ja tuntumaan.

Nykyisin kieltäydyn kantamasta muiden vastuuttomuuden taakkaa yksin. Jätän tietoisesti osallistumasta sellaisiin keskusteluihin, joiden asetelma on ennalta määrätty ja joissa minun roolini on väsyksiin saakka selittävä, ymmärtävä ja ainaisesti syvää sivistystä odottava.

Kun olin pieni ja 2. luokalla, valkoinen naapurissamme asunut mies seurasi minua vierelläni hitaasti autollaan, kun olin kävelemässä kouluun elokuisena aamuna. Muistan ajatelleeni, ettei hän tiennyt mitä teki ja mietin, mitä hän oikein yritti pelottelullaan saavuttaa.

Nyt tiedän, että hän pelkäsi minussa ja perheessäni näkemäänsä voimaa, iloa ja valoa. Nimenomaan pelkäämättömyys ja elämisen rohkeus ovat pahuuden vastavoimia, joita kohti jokainen voi omassa elämässään edetä, yksi oikea teko kerrallaan.

En koskaan kuullut, että ketään toista pikkutyttöä olisi seurattu tai peloteltu kuten minua. Olinkin ainoa ruskea tyttö, jonka kotikaupungistani tiesin.

Olen hyvin onnellinen siitä tosiasiasta, että elämä on hyviä ihmisiä täynnä. Sellaisia, jotka tahtovat ymmärtää maailmaa ja sen kompleksisia ilmiöitä syvemmin. Ihailen heitä, jotka uskaltavat tarkastella olemassa olevia järjestelmiä kriittisesti ja tutkia sitä, kuinka he itse näihin yhteiskunnallisiin asetelmiin asemoituvat. Olen kiitollinen niille loputtoman uteliaille ja rohkeille yksilöille, jotka kyseenalaistaessaan tasapainottomat rakenteet, saattavat vielä löytää uuden, tasa-arvoisemman ulottuvuuden tehdä ja olla olemassa, ja rakentaa siten kaikille oikeudenmukaisempaa huomista.

Ruusu Océane, kevään 2021 rauhanlähettiläs