Rypäleasesopimus astuu voimaan 1. elokuuta 2010

Moldova 30. sopimuksen ratifioija

Burkina Faso ja Moldova ratifioivat rypäleasekieltosopimuksen Suomen aikaa tänään aamuyöllä. Tämä merkitsee, että rypäleaseet kieltävä sopimus astuu voimaan puolen vuoden kuluttua, 1.8.2010. Sopimus avattiin allekirjoitettavaksi joulukuussa 2008 ja kansainvälinen kampanja on panostanut voimakkaasti sen saattamiseksi voimaan nopealla aikataululla.

"Se että sopimus saatiin voimaan näin nopeasti osoittaa, että hallitukset ovat vahvasti sitoutuneet siihen ettei tätä julmaa asetta enää käytettäisi, sanoo Steven Goose, Human Rights Watch -järjestöstä, joka on myös yksi kansainvälisen rypäleaseiden vastaisen kampanjan Cluster Munition Coalitionin puheenjohtajista.
"Jokaisen sopimuksen allekirjoittajamaan on se myös ratifioitava, saatettava sopimus kansallisesti voimaan, ja ne jotka eivät vielä ole allekirjoittaneet, pitää saada mukaan, jotta säästäisimme ihmishenkiä", muistuttaa Goose.

Rypälasesopimus, joka solmittiin vuonna 2008 kieltää rypälaseiden käytön, tuotannon ja viennin joitakin poikkeuksia lukuunottamatta. Sopimus asettaa selkeät aikataulut asevarastojen tuhoamiselle ja maastoon levitettyjen rypäleaseiden raivaamiselle. Sopimus myös asettaa velvoitteen auttaa rypälaseiden uhreja ja alueita jotka kärsivät rypäleaseista.

Yli puolet maailman maista on päättänyt ettei rypälase ole hyväksyttävä ase. Sopimuksen on allekirjoittanut tähän mennessä yhteensä 104 valtiota, muuan muassa suurin osa EU:n ja NATO:n jäsenmaista.

Valtioneuvoston vuoden 2009 turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon mukaisesti Suomen hallitus "seuraa" Oslon sopimuksen voimaantuloa ja vaikutuksia. Hallituksen ulko-ja turvallisuuspoliittinen valiokunta totesi viimeksi 9.12 kokouksessaan, että Oslon sopimus on "humanitaarisesta näkökulmasta merkittävä" ja että Suomi "tukee Oslon sopimuksen tavoitteita ja pyrkimyksiä sopimuksen yleismaailmalliseksi toimeenpanemiseksi"

"Prosessin passiivinen seuraaminen ja periaatteellinen tukeminen eivät riitä. Suomen on ryhdyttävä valmistelemaan aktiivisesti sopimukseen liittymistä" , toteaa Eekku Aromaa rauhanjärjestö Sadankomiteasta ja Suomen rypäleaseiden vastaisesti kampanjasta.

Sopimuksen ovat ratifioineet maat, jotka olleet Oslo prosessissa aktiivisia kuten: Norja, Itävallat, Vatikaani, Irlanti, Mexiko ja Uusi Seelanti. Lisäksi sopimuksen ovat ratifioineet maat, joissa rypälaseita on käytetty; kuten Albania, Kroatia, Laos, Sierra Leone ja Sambia, sekä maat joissa on rypälasevarastoja kuten: Belgia, Tanska, Ranska, Saksa, Japani, Moldova, Montenegro ja Slovenia, sekä Espanja, joka jo tuhonnut varastonsa. Muita sopimuksen ratifioineita ovat Burkina Faso, Burundi, Luxemburg, Makedonia, Malawi, Malta, Nicaragua, Nigeria, San Marino ja Uruguay.

Cluster Munition Coalition

Human Rights Watch