Missä ja miksi on ydinaseita?

Ydinaseita on tunnustetusti yhdeksällä valtiolla. Näihin kuuluvat Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston viisi pysyvää jäsentä Kiina, Ranska, Venäjä, Yhdistynyt kuningaskunta ja Yhdysvallat. Niiden lisäksi ydinaseet ovat kehittäneet naapurimaat Intia ja Pakistan sekä Israel ja Pohjois-Korea. Etelä-Afrikka luopui vapaaehtoisesti kehittämistään ydinaseista vuonna 1991. Usealla valtiolla olisi valmiudet halutessaan kehittää ydinase.

Ensimmäisenä ydinaseita oli Yhdysvalloilla, ja se käytti niitä Japania vastaan toisessa maailmansodassa. Pian Neuvostoliitto onnistui vakoilemaan Yhdysvalloilta ohjeet pommin rakentamiseksi. Sitä seurasivat Yhdistyneet kuningaskunnat vuonna 1952, Ranska vuonna 1960 ja Kiina vuonna 1964.

Ydinaseiden kehittely on usein johtunut kilpavarustelusta. Kylmän sodan aikana Neuvostoliitto ja Yhdysvallat kasvattivat arsenaaliaan kilpaa, mikä johti niin sanottuun kauhun tasapainoon. Kummallakin valtiolla oli riittävästi ydinaseita tuhoamaan toisen. Mikäli sota olisi muuttunut kylmästä kuumaksi ja ydinaseita olisi käytetty, kumpikin valtio ja paljon muuta olisi saatettu pyyhkiä kartalta. Kukaan ei välttämättä halunnut ja toivonut tätä, mutta sen mahdollisuus oli olemassa.

Myös Intian ja Pakistanin ydinaseiden kehittely johtui keskinäisestä kilpailusta. Itsenäistyttyään Yhdistyneistä kuningaskunnista vuonna 1947 ja muodostettuaan omat valtionsa Intia ja Pakistan sotivat ja kilpailivat keskenään. Toinen kehitti ydinaseen, koska toinenkin teki niin. Intia testasi plutoniumpohjaista pommia ensi kertaa vuonna 1974.

Israelin ja Pohjois-Korean ydinaseet liittyvät maailmanpolitiikkaan. Israel on Yhdysvaltojen läheinen liittolainen ja suojatti Lähi-idässä. Israelia ympäröivät islaminuskoiset arabimaat, joiden kanssa sillä on pääasiassa toinen toistaan huonommat välit. Tästä syystä se kokee tarpeelliseksi pitää ne loitolla ydinasepelotteella.

Pohjois-Korea on kehittänyt ydinasetta viime vuosina. Se on sulkeutunut diktatuuri, jonka kansalaiset näkevät nälkää. Valtio pitää muut loitolla pelottelemalla niitä ydinaseilla. On vaikeaa saada luotettavaa tietoa sen aseiden laadusta ja voimasta. Pohjois-Korea kuitenkin väitti testanneensa vetypommia tammikuun alussa 2016. Helmikuussa 2016 maailmalle levisi tieto, että Pohjois-Korea olisi käynnistänyt uudelleen suljetun Yongbyonin ydinlaitoksensa, jossa voidaan tuottaa plutoniumia, kenties jo viisi kuukautta aiemmin. Asiantuntija-arvion mukaan kyseinen ydinvoimala voisi tuottaa noin kuusi kiloa plutoniumia vuodessa. Esimerkiksi Yhdysvaltojen Nagasakissa käyttämä plutoniumpommi oli teholtaan noin 20 kilotonnia, mikä vaatii neljä kiloa plutoniumia.

Monilla maailman valtioilla olisi materiaalia ja taitoa kehittää ydinase nopeastikin, jos ne niin haluaisivat. Esimerkiksi Iran yritti kehittää ydinasetta ja jalosti uraania, mutta kansainväliset sanktiot ja diplomatia saivat sen äskettäin luopumaan näistä suunnitelmista.

Päivitetty maaliskuussa 2016: tiedot Pohjois-Korean ydinaseista puutteelliset