Useissa valtioissa on julistettu sota koronavirusta vastaan. Yhdysvalloissa aseiden myynti on kasvanut epidemian laajentuessa ja epävarmuuden ottaessa vallan. Puhutaan jo kolmannesta maailmansodasta.
Ymmärrän, miksi on houkuttelevaa verrata nykytilannetta sota-aikaan. Emme ole Euroopassa nähneet samanlaisia poikkeusoloja sitten sotien: yhteiskuntien pysähtyneisyyttä, liikkumisrajoituksia ja kokoontumiskieltoja. Samaan aikaan tuntuu kuitenkin lohduttomalta, että sotaretoriikkaan turvaudutaan jälleen vallitsevan kriisin yhteydessä.
Kriisit voivat olla avain muutokseen. Yhteiset kokemukset luovat pohjan empatialle ja yhdessä toimimiselle.
Historian valossa on selvää, etteivät voimapolitiikka tai vihaan yllyttävät diskurssit toimi yhteisten ongelmien ratkaisemisessa. Kun sota terrorismia vastaan julistettiin 9/11 iskujen jälkeen, kansainvälinen turvallisuus heikkeni. Terrorismin vastaiset toimenpiteet johtivat ihmisoikeusloukkauksiin, viholliskuvien rakentumiseen, ja samalla annettiin tilaa pelon politiikalle.
Monien konfliktien taustalla on yhteiskunnallinen epävakaus, heikentyneet olot tai elinkeinojen ja toimeentulon vaarantuminen. Elinolosuhteiden pysyvä muutos saattaa aiheuttaa konflikteja tai pahentaa jo olemassa olevia. Siksi on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, miten reagoimme muuttuneeseen tilanteeseen. Teemmekö yhteistyötä ja osoitamme solidaarisuutta vai pidämmekö yllä diskursseja, jotka ruokkivat ihmisten pelkoa ja epäluuloja?
Pandemiaa ei voiteta asevarustelulla tai lietsomalla epäluuloja – päinvastoin. Tarvitaan inhimillistä turvallisuutta korostavaa politiikkaa. Vaikka valtioiden toimet vastaavat sotatilassa nähtyjä poikkeusoloja, emme taistele toisiamme vastaan. Todellisuudessa toimimme yhteistyössä ja teemme voitavamme toisiamme ajatellen. On tässä tilanteessa erityisen hienoa nähdä, millaisiin olosuhteiden muutoksiin ihmiset ovat valmiita sopeutumaan suojellakseen heikoimmassa asemassa olevia.
Muutos luo toivoa tulevaan
Kriisit voivat olla avain muutokseen. Yhteiset kokemukset luovat pohjan empatialle ja yhdessä toimimiselle. Saatamme ihmiskuntana oppia katsomaan maailmaa aivan uudella tavalla, mikä luo toivoa tulevaan.
Mahdollisia muutoksia kuvaa myös Ylen juttu, jossa Timo Järvensivu sanoo, että saatamme elää jopa uuden rauhanliikkeen synnyn aikoja. Hän vertaa läpikäymiämme kokemuksia 1960–70-lukujen kansainväliseen sodanvastaiseen liikehdintään. Parhaassa tapauksessa kollektiiviset kokemukset saavat ihmiset toimimaan yhteisen hyvän puolesta.
Pelon lietsomisen sijaan on tärkeää pystyä rakentamaan luottamusta ja pysähtyä hetkeksi pohtimaan sitä, mikä on tärkeää.
