Rauhanteko: ”Ihminen ihmisenä riittää” – kotouttamista Punkalaitumella

Punkalaidun on noin 3000 asukkaan kunta Pirkanmaalla, jonka kuolleisuus on syntyvyyttä suurempi. Tässä pienessä kunnassa on rakennettu kotouttamisen menestystarina. Kunnan asukkaista noin 3,5% on maahanmuuttaja taustaisia ja nämä ihmiset ovat tulleet jäädäkseen. Kunnan kovan työn tuloksena he ovat integroituneet Punkalaitumelle ja kouluttaneet itsensä ammattiin ja vakinaisiin töihin.  

Kunnassa on sopeuduttu hyvin monikulttuuriseen yhteiseloon. On ystävystytty maahanmuuttajaperheiden kanssa ja vapaa-aikaa vietetään yhdessä. Kynnystä tutustua uusiin ihmisiin on madallettu yhteisillä tapahtumilla ja monikulttuurisilla tilaisuuksilla. Kotouttamiseen ja kotoutumiseen onkin pyritty rakentamalla keskinäistä luottamusta ja niin, että jokainen ihmisen kohdataan tämän omista tarpeista ja lähtökohdista käsin.

”Uusi asia on aina vain alku uudelle, maahanmuuttajat tuovat elinvoimaisuutta kuntiin, monikulttuurisuus rikastuttaa elämää ja siinä on kaikille mahdollisuus oppia uutta sekä opettaa uutta”, toteaa kotouttamisesta vastaava Maarit Tiittanen ja jatkaa: ”Maahanmuuttajan kohtaaminen ei ole vaikeaa, ihminen ihmisenä riittää. Eikä sitä yhteistä kieltä tarvitse välttämättä olla uuden ihmisen kohtaamiseen, vähän mielikuvitusta asioiden selvittämiseksi alkuun jo riittää. Tutustumalla on monta asennetta muutettu.”

Onnistunut kotouttaminen on ollut verkostotyötä, ja sen ytimessä on toimiva yhteistyö niin kunnan kuin muiden viranomaisten ja kolmannen sektorin, yritysten, oppilaitoksen, yksittäisten ihmisten, rahoittajien kanssa. Tarkoitus on, että verkostossa kohtaisivat aina oikeat henkilöt tarvittaessa – vaikkapa työnantajat ja työntekijät. Työllistymisen merkitys kotoutumisessa onkin tärkeä.

Punkalaitumen esimerkki osoittaa, että uusiin tilanteisiin voi sopeutua ja ne voivat olla kaikkia hyödyttäviä, kunhan ollaan valmiit tekemään työtä ja etsimään luovia ratkaisuja. Tiittasen kommentti onkin kuvaava: ”Olen työssäni soveltanut lähes kaikkea maan ja taivaan välillä, näin saanut yhteiselon toimimaan Punkalaitumella, ja meillä yhteiselo on ollut tämän myötä hyvin rauhaisaa.”

Punkalaidun, kunta

100 rauhantekoa -kampanjan pääsivulle

Jaa oma rauhantekosi somessa #100rauhantekoa tai sähköpostitse tiedotus(a)sadankomitea.fi.