Oikeuskansleri ei löytänyt laittomuuksia Patrian vientilupapäätöksistä

27.6.2018

Oikeuskansleri Tuomas Pöysti on tänään julkistanut ratkaisun Sadankomitean ja Suomen Rauhanliiton helmikuussa tekemään kanteluun valtioneuvoston vientiluvista Patria Land Systems Oy:lle Arabiemiraatteihin. Ratkaisun mukaan oikeuskanslerilla ei ole ”oikeudellisia perusteita arvioida, että valtioneuvosto olisi menetellyt asiassa lainvastaisesti tai ylittänyt sille kuuluvan harkintavaltansa”.

Ratkaisussa kuitenkin todetaan, että Patrialle tämän vuoden tammikuussa myönnetty vientilupa on altis kritiikille, koska Arabiemiraatit on osallistunut Jemenin konfliktiin. Pöysti huomauttaa, ettei hänen saamistaan puolustus- ja ulkoministeriöiden selvityksistä ilmene, miten ”yksityiskohtaisesti [vientilupapäätösten] valmistelussa on arvioitu muun muassa YK:n ihmisoikeustoimikunnan ja muiden YK:n raporttien mukaista tilannetta Jemenissä.

”Oikeuskanslerin päätelmä, ettei valtioneuvosto ole menetellyt lainvastaisesti, ei ollut yllätys. Ratkaisuun sisältyy kuitenkin kriittisiä huomautuksia ja linjauksia, jotka toivottavasti otetaan jatkossa huomioon”, toteaa Sadankomitean puheenjohtaja Timo Mielonen.

Tammikuussa Patrialle myönnettyä vientilupaa perusteltiin lupapäätöksen yhteydessä sillä, että kyse oli aiempaan toimitukseen liittyvistä varaosista. Tästä oikeuskansleri huomauttaa, että vientiluvat myönnetään lain mukaan määräajaksi ja vientiluvan pidentämisestä on tehtävä uusi lupaharkinta, eikä aikaisempi lupapäätös automaattisesti johda uuteen myönteiseen lupapäätökseen.

Ihmisoikeudet ohittavat taloudelliset perusteet

Aseiden ja muiden sotatarvikkeiden vientiä perustellaan yleisesti viennin taloudellisilla tai työllisyyttä edistävillä vaikutuksilla. Tällaiset seikat voidaan Euroopan unionin neuvoston puolustustarvikevientiä ohjaavan yhteisen kannan mukaan soveltuvin osin ottaa huomioon. Oikeuskansleri kuitenkin huomauttaa, että ”nämä tekijät eivät saa vaikuttaa EU:n yhteisen kannan perusteiden soveltamiseen”.

”Perusteet tarkoittavat muun muassa kansainvälisten sitoumusten ja velvoitteiden noudattamista, ihmisoikeuksien sekä kansainvälisen humanitaarisen oikeuden noudattamista viennin kohdemaassa. Käytännössä kyse on siitä, että vasta edellä mainittujen ja muiden vastaavanlaisten perusteiden jälkeen voidaan pohtia viennin taloudellista merkitystä”, Mielonen tarkentaa.

Oikeuskanslerin ratkaisussa on mukana puolustus- ja ulkoministeriön lausunnot Sadankomitean ja Rauhanliiton kanteluun. Lausunnoista ilmenee, että niihin on koottu kaikki mahdolliset vientilupaa puoltavat seikat.

Ulkoministeriö esimerkiksi perustelee vuonna 2015 myönnettyä vientilupaa puoltanutta lausuntoaan sillä, että Patrian panssaroidut ajoneuvot vietiin Arabiemiraatteihin aseistamattomina. Mielosen mukaan tämä pitää paikkansa, mutta huomauttaa, että aseistus on helposti lisättävissä ajoneuvoihin ja sotilaat voivat tulittaa aseillaan niiden sisältä.

Puolustusministeriö puolestaan perustelee Patrian vientilupaa viittaamalla kansalliseen sotilaalliseen huoltovarmuuteen, vaikka Arabiemiraatteihin toimitetut vaunut valmistettiin Puolassa.