Blogi: Illuusio itsenäisestä puolustuksesta

Asevelvollisuusarmeijaan perustuva uskottava puolustuskyky, vahva maanpuolustustahto ja sotilaallinen liittoutumattomuus ovat usein toistettuja Suomen puolustuspolitiikan mantroja. Näihin kaikkiin liittyy olettamus siitä, että Suomi pystyisi omin voimin ja itsenäisesti vastaamaan maahamme kohdistuvaan sotilaalliseen hyökkäykseen.

Tämän ajattelun juuret ovat talvisodan tapahtumissa – eihän meitä silloinkaan kukaan auttanut. Näin ollen ei pidä olettaa, että saisimme tulevaisuudessakaan sotilaallista apua, jos sitä tarvitsisimme, Suomessa yleisesti ajatellaan.

Eihän omavaraisuudessa sinänsä mitään pahaa ole, mutta on kokonaan toinen asia, voiko se nykyisin käytännössä toteutua. Talvi- ja jatkosodan aikana esimerkiksi armeijan liikkuvuus oli hevosten varassa, ja niille löytyi heinää ja muuta ravintoa kotimaasta. Nykyisin armeijan liikkuvuuden ylläpitäminen edellyttää öljyn tuonnin toimimista, sillä autojen häkäpönttöihin ei ole paluuta, eikä kotimaisten biopolttoaineiden tuotantokapasiteetti riitä.

Aseet ja viestintäjärjestelmät eivät myöskään enää ole vain terästä ja kuparia.  Tietotekniikka, ohjelmistot ja niiden edellyttämät kommunikaatioyhteydet ovat välttämättömiä edellytyksiä moderneille aseille ja armeijan viestinnälle. Tekniikkaa ja ohjelmistoja pitää päivittää, ja päivitykset on saatava yhtä lailla suomalaisilta kuin esimerkiksi korealaisilta ase- tai laitetoimittajilta.

Parhaiten riippuvuus muista maista näkyy ilmavoimissa ja sen kalustossa. "Hornetit eivät lennä alkuunkaan ilman sitä suhdetta", tasavallan presidentti Sauli Niinistö totesi Uuden Suomen haastattelussa Suomen ja Yhdysvaltojen välisestä sotilaallisesta yhteistyöstä.

Timo Mielonen

Hallituksen blogiin