Väkivallaton kansalaistottelematon ilmastoliike on jalkautunut kaduille, kaivoksiin ja satamiin ympäri Eurooppaa. Kesällä 2019 tuhannet ilmastoaktiiviset kansalaiset ovat vastustaneet esimerkiksi ruskohiilenpolttoa Saksassa, pankkien kestämätöntä rahoitustoimintaa Sveitsissä, sekä maakaasusataman laajennussuunnitelmia Ruotsissa. Puolueiden, poliitikkojen ja valtiollisten toimijoiden 30 vuotta jatkunut taukoamaton epäonnistuminen ja tämän epäonnistumisen aiheuttama hätä ja pettymys ihmisissä ovat tiivistyneet energiaksi, joka kanavoidaan yhä useammin väkivallattomaan suoraan toimintaan.
Kun tavalliset politiikan tekemisen keinot ovat kerta toisensa jälkeen osoittautuneet riittämättömiksi, on perusteltua etsiä vaihtoehtoja epämukavuusalueelta. Yhteiskunnallisen muutoksen filosofiaa ei tarvitse ajatella kokonaan uudelleen, vaan luontainen seuraava askel ilmastoliikkeelle on ja on ollut kansalaisresistanssi: kun valtiot epäonnistuvat nyt todistetussa mittakaavassa täyttämään perustehtävänsä ja edistämään kansalaistensa turvallisuutta ja jokapäiväistä rauhaa, voidaan yhteiskuntasopimuksen ajatella rauenneen. Siksi laajasti epäoikeudenmukaisiksi koettujen lakien rajoitettu rikkominen yleisen ja laajenevan edun nimissä on perusteltua.
Väkivallattomalla kansalaistottelemattomuudella on vakuuttava historia Jeesuksesta Islamin suurmieheen Abdul Ghaffar Khaniin ja Suomen vuoden 1902 kutsuntalakkoihin. Yhteiskunnallisten murrosliikkeiden onnistumisen mahdollisuudet ovatkin parhaat silloin, kun vastustus tapahtuu väkivallattomasti: yhdysvaltalaisten tutkijoiden Erica Chenowethin ja Maria J. Stephanin kattavan tutkimuksen perusteella massiivisen väkivallattoman vastarinnan onnistuminen ja laajamittainen yhteiskunnallinen muutos vaatii vain noin 3,5 prosentin väestöosuuden mobilisoitumista. Väkivalta puolestaan alentaa onnistumisen mahdollisuuksia merkittävästi, ja siksi se tulee sulkea toiminnan ulkopuolelle jo pelkästään pragmaattisista syistä.
Väkivallan ja vihan vastustamisessa rauhanliike on voimakkaimmillaan. Rauhan filosofia on se runko, johon turvaamalla uusi ilmastoliike voi pysyä vaativana, voimakkaana ja ennen muuta voitokkaana. Yhtä helppoa kuin päättäjälle on mukavoitua omassa roolissaan, on nälkäiselle ja vangitulle aktivistille katkeroitua sellissään. Kumpikin johtaa epäonnistumiseen ilmastotavoitteiden näkökulmasta. Siksi vihalle, kaunalle ja katkeroitumiselle ei voi antaa tilaa, vaikka epäoikeudenmukaisuus olisi kuinka räikeää ja valtioauktoriteettien fyysiset, psyykkiset ja oikeudelliset rankaisutoimet kuinka kohtuuttomia. On vältettävä niin katkeroitumista kuin alistumista ja käännettävä epätoivo toiminnaksi.
Vaikka kansalaistottelemattomuutta politiikkakeinona on käsiin sulavan ilmastokriisin pysäyttämiseksi kokeiltava, ei onnistuminen ole taattu. Tässä valtavassa haasteessa rauhanliikkeen on ojennettava kätensä ilmastoliikkeelle, ja ammennettava kattavasta väkivallattomuuden, rauhanomaisuuden ja lähimmäisenrakkauden filosofiastaan, joka on muuttanut maailmaa lukemattomia kertoja. Rauhanliikkeen on jaettava yhä aktiivisemmin omia oppejaan de-eskaloivasta dialogista ja passiivisesta vastarinnasta uuden aktiivisen ilmastosukupolven kanssa. Lopulta vain rauhan ilmastoliike on riittävän radikaali muuttamaan maailmaa.
