Minua pyydettiin keskustelijaksi Natosta erääseen tilaisuuteen viime viikon torstai-iltana, mutta koska ennennäkemättömän kurja vatsatauti oli vienyt voimani, jouduin sanomaan ei. Sohvanpohjalla tuntui, ettei minulla olisi ollut mitään sanottavaakaan. Sen jälkeen jäin kuitenkin pyörittelemään teemaa, eikä se ole jättänyt rauhaan, vaikka kuinka yritin.
Tässä siis hiukan osin hajanaisiakin ajatuksia siitä, mitä minä nyt ajattelen Natosta ja toivottavasti muutamia keskustelussa vähemmän esille tulleita näkökulmia.
Aloitetaan perusteista. Mikä on Nato? Nato on ydinasepelotteeseen nojaava sotilasliitto. Tämän asian pitäisi olla ilmiselvä, mutta totean sen kuitenkin, sillä hämmentävän moni on lähtenyt puhumaan läntisistä arvoyhteisöistä Naton yhteydessä. En tiedä, millaisia teidän arvoyhteisönne ovat, mutta jotenkin kuvittelisin, että useimpien arvoyhteisöissä olisi parempia jäseniä kuin esimerkiksi kurdeja pommittava, naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisesta Istanbulin sopimuksesta eronnut Erdoganin johtama Turkki.
Tai Yhdysvallat meidän kaikkien vastustamien taannoisine hyökkäyksineen Irakiin ja sydämenlyöntilakeineen – sellainen aborttilaki, joka kieltää abortin, kun sydämen syke on havaittavissa, eli käytännössä lähestulkoon kaikissa tapauksissa. Teksasissa on sellainen. Eikä muuten moni muukaan niistä toimijoista, jotka Naton tai sen jäsenmaiden omissa sotilasoperaatioissa ovat erilaisia synkkiä puuhastelleet, toisinaan toki jonkin hyvän ja kauniin lipun alla. Ovatko tällaiset kumppanit mielestänne hyviä kavereita arvoyhteisöön?
Ja mitä Nato ei ole? Se ei ole minkäänlainen rauhan tae, ei vaikka niin kuinka väitettäisiin. Väite siitä, että varautumalla sotaan saataisiin rauhaa, on silkkaa hölynpölyä. Varautumalla sotaan saadaan, jos nyt ei tavallisesti sotaa itseään, niin ainakin se varautuminen.
Ja mitä sitten se varautuminen on? Se on kymmeniä tuhansia nuoria ihmisiä, enimmäkseen miehiä, jotka joutuvat laittamaan elämänsä tauolle harjoitellakseen sotaa, järjestelmästä riippuen pakosta tai rahasta ja kuka minkäkin aikaa. Se on valtavia summia rahaa, jotka on käytetty aseisiin sen sijaan, että niillä olisi tehty jotain ihan muuta. Se on valtavia hävittäjillä lennettyjen tuntien määriä ja poltettua kerosiinia, joka lämmittää ainoata ilmakehäämme tavalla, jota ei tavanomaisesti päästötavoitteissa edes lasketa päästöiksi.
Miten sitten minusta Suomen turvallisuutta pitäisi ratkaista? Ensisijassa sotilaallisen turvallisuuden kysymyksen ratkaisu on täysin muu kuin sotilaallinen. Se on keskinäisriippuvainen maailma, jossa sota ei ole kenellekään kannattavaa ja siihen lisättynä aktiivinen yhteydenpito rajojen yli arjen, valtiosuhteiden ja laajemman kansainvälisen diplomatian keinoin. Tämä pysyy Suomen turvallisuuden keskeisimpänä turvaajana täysin riippumatta siitä, kuuluuko Suomi (ja näyttääpä siltä, että pian kuuluu) sotilasliittoon.
Ymmärrän, että seuraavaksi monen mielestä siirrytään jo utopian puolelle, mutta olen vakavissani ja on perusteltuja syitä olla tällä kannalla. Toinen tapa turvata Suomea on nimittäin pitää huolta siitä, että meillä on toimintakykyinen väestö ja resilienssiä, muutoskestävyyttä kriisitilanteiden varalle.
Sotilaallistakin hyökkäystä vastaan on mahdollista taistella myös muuten kuin asein. Tästä kertoo esimerkiksi Timo Virtalan erinomainen kirja Väkivallattomuuden voima. Se kannattaa lukea, jos tämä väite tuntuu epäuskottavalta. Tässäkin tapauksessa toki on niin, että sitä saadaan, mihin varaudutaan. Myös väkivallatonta vastarintaa olisi eduksi opetella ja harjoitella paljon nykyistä laajemmin.
Ja lisäksi on vielä tällainen asia, että Suomen ensisijainen ja oikeastaan ainoa sotilaallinen uhka on Venäjä. Se, että Venäjän kaamea hyökkäys Ukrainaan on kohdannut niin suuria vastuksia, kertoo meille hyvää Venäjän sotilaallisesta kyvystä. Siis hyvää siinä mielessä, että siellä on Ukrainan mudassa jumissa tankki kavereineen ja erilaiset tavat sotilaiden irrottautua tehtävistään ovat olleet melko tavanomaisia.
Venäjän sotilaallinen kyky on siis osoittautunut varsin heikoksi, hyvä tietysti niin. Toki juuri tämä osuus on se, jota tämän sodan oloissa liioitellaan, mutta vaikka osa tarinoista olisi kokonaan keksittyjäkin, on silti selvää, ettei sotilaiden moraali ole kovin korkea mitä sotimiseen tulee. Ihmisenä tietysti jokaisen sodasta kieltäytyvän moraalia voi tietenkin vain ihailla.
On siis hyvin vaikea nähdä, että Venäjän varustauminen ja sotilaiden motivaatio lähteä hyökkäysretkelle Suomea kohti olisi kovin kummoisella tolalla nähtävissä olevassa tulevaisuudessakaan. Venäjä ei siis nyt ole sotilaallinen uhka Suomelle kuin ajatuksissaan. Tämä toki sillä rajauksella, että ydinaseiden käyttöön Venäjällä olisi tekninen valmius. Siihen skenaarioon ei kuitenkaan varauduta juuri millään sotilaallisilla keinoilla, joten sen laskeminen tässä on turhaa.
Älkääkä ymmärtäkö tästä nyt mitään väärin. Minä, tai juuri kukaan muukaan, emme missään tapauksessa tietenkään hyväksy lainkaan Putinin toimia Ukrainassa, tai Venäjälläkään, kun nyt Putiniin päästään. Jos on vaikea hyväksyä, että naiset ovat ihan oikeita omia valintojaan tekeviä ihmisiä ja jopa homot ovat ihmisiä, joilla on samat oikeudet kuin muillakin, on vaikea nähdä, että sellaisten henkilöiden kanssa voisi jakaa kovin monia isoja tavoitteita. Itse viattomia ihmisiä hampaisiinsa murskaavasta sodasta puhumattakaan. Sellaisia hirmutekoja ei voi hyväksyä.
Natoon liittyminen luultavasti, siis arpalippujen osuessa sopivasti kohdalleen, parantaisi Suomen sotilaallista turvallisuutta. Natoon liittyminen kuitenkin on puhdasta kansallista itsekkyyttä. Voin ymmärtää miksi moni, varsinkin vastuullisessa asemassa oleva, on päätynyt sitä kannattamaan. Sen hintalappua soisin kyllä useamman miettivän. Hintalappu on nimittäin kova kahdella suunnalla. On se hintalappu, jonka me maksamme veroissamme, se sotilaallinen varautuminen, joka tähän kuvioon liittyy.
Ja sitten on se hintalappu, jonka toiset maksavat meidän puolestamme. Jäsenyys Natossa nimittäin tarkoittaa esimerkiksi sitä, että Suomi ei voine jatkossa kieltäytyä antamasta asevientilupia Turkkiin. Ja niillä aseilla Turkki sitten tekee, no mitä nyt tekeekään. Mutta aivan varmasti ainakin tappaa kurdeja ja tuhoaa heidän kotejaan.
Seuraavaksi toivon, että tästä päästään pian eteenpäin ja tämän keskustelun voima voidaan ohjata seuraaviin kysymyksiin. Jos et itse keksi yhtään, niin voin kyllä auttaa. Kun nyt ollaan täällä maanpuolustusteemalla liikkeellä, niin sieltä listalle sopisi esimerkiksi asevelvollisuuden lakkauttaminen. Se on nykymuodossaan älytön, syrjivä ja sitä paitsi tehoton siinäkin tarkoituksessa, mikä sille on määritelty. Jos tämä ei innosta, niin listalla on lisääkin, kysyt vain. Maailmasta eivät ratkaistavat ongelmat ole heti loppumassa kesken.
Kantani on tietenkin täysin yhdentekevä, mutta sainpa nyt sitten sanottua.
Kirjoittaja on Sadankomitean hallituksen varajäsen.
