Pidin puheen suomalaisuudesta lukiossa. Puhe piti pitää jonkin aineiston pohjalta, ja minulla oli aineistona Risto Laakkosen teksti ”Suomi suomalaisille?”, jossa käsiteltiin sitä, miten niin monet suomalaisina pitämämme asiat ovat maahanmuuttajien meille tuomia. Esimerkiksi skotlantilainen James Finlayson perusti Tampereelle 1820-luvulla tekstiiliteollisuuskoneita valmistavan yrityksen, norjalainen Hans Gutzeit perusti muutaman höyrysahan Kotkan ympäristöön, Sveitsistä muutti Karl Fazer ja Venäjältä Nikolai Sinebrychof.
Puheeni oli rasismin vastainen ja tahdoin osoittaa, miten vähän rasistit ymmärtävät ulkomaalaisten merkitystä Suomelle vastustaessaan erillaisuuden pelossa kaikkea uutta. Puheeni lopuksi pyydettiin kommentteja, ja muistan yhden luokkakaverini todenneen: ”Joo joo, oli ihan hyvä puhe, mutta eikö tästä aiheesta ole jauhettu jo kyllästymiseen asti.” Vuosi oli 1998.
Asia tuli minulle mieleen, kun kävimme mieheni kanssa katsomassa Spike Leen uutuuselokuvan BlacKkKlansman. Elokuva tapahtumat sijoittuvat 1970- luvulle, mutta erityisesti elokuvan lopussa näytetyt pätkät tämän päivän Trumpin Yhdysvalloista olivat pelottavan samankaltaisia vuosikymmeniä vanhojen tapahtumien kanssa. Vuosi on nyt 2018.
Tajuan jälleen kipeästi eläväni kuplassa, jonka suojassa olen itseni kaltaisten keskuudessa. Samaan aikaan kuplan ulkopuolella vihapuheet kovenevat ja ihmiset kokevat oikeudekseen – sananvapauden varjolla – sanoa rasistisia kommentteja ihan avoimesti! Asioita yksinkertaistetaan ja syyllinen omalla pahalle ololle on löydettävä jostain muualta.
Aivotutkija Katri Saarikiven mukaan empatia syttyy herkemmin samankaltaisten ihmisten välillä. ”Epäinhimillistäminen puolestaan on tehokas tapa tuhota empatiaa. Sitä käytetään sodassa, jotta tappaminen olisi helpompaa. Kategorisoinnilla luodaan vihollisia: vastapuolella ei olekaan ihmisiä, vaan loisia, rottia, eläimiä. Ihmisten luokittelu vastakkaisiin joukkoihin ja eripuran lietsominen ihmisryhmien välille on niin tehokas yhteiskuntaa hajottava voima, että se on eräänlainen moderni sodankäynnin keino”, Saarikivi kirjoittaa.
On hyvä muistaa, että kaikella uutisoinnilla on tarkoituksensa. Joku hyötyy aina. Olisikin hyvä miettiä, kuka hyötyy siitä, että keskitymme toistemme erilaisuuteen sen sijaan, että näkisimme meitä yhdistävät asiat.
Minä uskon oman esimerkin voimaan. Miten paljon enemmän asioita voidaankaan muuttaa kiltteydellä, toisten ihmisten huomioon ottamisella. Pahat teot synnyttävät pahoja tekoja, hyvät hyviä. Tämä pätee niin kodeissa, työpaikoilla kuin yhteiskunnassakin.
”Äiti, mä en ainakaan halua ikinä sotia, siinähän voi sattua jotain!”, sanoo pieni poikani minulle. Niinpä. Juuri näin yksinkertaisia asiat pohjimmiltaan ovat. Gandhin sanoin: ole itse se muutos, jonka haluat nähdä maailmassa.
Hilkka Lahtinen-Ojala
