Dante Alighierin ajatus ”Helvetin pimeimmät paikat on varattu niille, jotka pysyvät puolueettomina moraalisten kriisien aikaan” on puhutellut minua aina. Se pitää sisällään ajatuksen, että jokaisella ihmisellä on mahdollisuus – ja velvollisuus – vaikuttaa yhteisiin asioihin.
Omantunnon mukaan toimiminen ei ole aina helppoa. Sen sanominen, mikä on oikein ei usein ole helppoa. Ja omalla nimellä ja kasvoilla kantaa ottaminen ei juuri koskaan ole helppoa. Se vaatii rohkeutta – toisin kuin nimettömänä sananvapaudella leikkiminen.
Tämä hetkisen levottoman maailmantilanteen keskellä tuntuu, että pinnalla ovat vihapuhe ja suvaitsemattomuus, koska niiden edustajat huutavat lujimpaan. Itse en kuitenkaan usko, että he todella edustavat enemmistöä. Hiljaisemman enemmistön tulisi ottaa vahvemmin ja aktiivisemmin kantaa esillä oleviin kriiseihin. Suuri osa ihmisistä kuuntelee mielipidejohtajia eikä uskalla tai osaa muodostaa käsityksiään itse. Tämän vuoksi olisi tärkeää, että äänessä olisi muitakin kuin populisteja. Niitä, joiden totuus ei muutu koko ajan tilanteen mukaan ja moraali jousta kannatuksen mukaan.
Ei voi sanoa, että ihmiset ajattelevat tai äänestävät väärin. Ihmisten aktiivisuus on aina kannatettavaa. Se on demokratiaa. Tällaisina hetkinä on kuitenkin tärkeää miettiä, miksi oma sanoma ei tule kuulluksi? Miksi vihapuhe tavoittaa? Miksi väkivalta kuvitellaan voitettavan väkivallalla?
Moraalinen oikeudenmukaisuus ei muutu tilanteen mukaan. Se on aina yhteisen vastuun kantamista ja heikommista huolehtimista. Kaikkia päätöksiä tulisi pohtia siltä kannalta, kuinka paljon hyvää ne tuottavat kaikille – eivät vain muutamille.
Niin aineellisten kuin henkistenkin asioiden epätasainen jakautuminen on mielestäni syy tämän hetken levottomuuksiin. Aineelliset puutteet ovat selviä, kun ihmiset pakenevat köyhyyttä ja sotaa paremman tulevaisuuden toivossa. Mutta useat länsimaissa tapahtuneet väkivallanteot kertovat myös henkisen hyvinvoinnin epätasaisuudesta. Vaikka aineelliset puitteet olisivat kunnossa, niin epätoivo, voimattomuus ja näköalattomuus purkautuvat nyt silmittöminä ampumisina. On sitten kyse epäonnistuneesta integraatiosta tai koulukiusaamisesta, niin seurauksena on turhautuneita nuoria (miehiä), joilla on suunnattomasti energiaa, mutta se kanavoituu vääriin. Miettikää, jos tämä energia saataisiin suunnattua johonkin hyvään!
Omassa lapsuudenkodissani yhteiskunnallinen valveutuneisuus ja aktiivisuus olivat ilmiselvyys. Meille korostettiin aina vaikuttamisen mahdollisuutta – ja velvollisuutta. Yhteiskunnan ulkopuolelle jääminen ja asioiden sivusta voivottelu ei ollut vaihtoehto.
Sadankomitea on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton pasifistinen järjestö, jonka perusajatukseen – maailmanrauhaan – luulen jokaisen voivan sitoutua. Siitä on hyvä aloittaa.
Hilkka Lahtinen-Ojala
