Rauhanjärjestö Sadankomitean kustantama Uusi Pasifistin Taskukirja julkaistiin keskiviikkona 26.10. Teos antaa kyytiä niin 70-luvun neuvostomieliselle rauhanliikkeelle, gandheiluun hurahtaneille hipeille kuin perinteisille militaristeille - asekauppaa ja rypäleaseita unohtamatta. Kirjan tekijät ovat itse osallistuneet rauhanliikkeen toimintaan. Kirjan ovat toimittaneet Hanna Kaisa Hellsten, Kalle Kallio ja Mikko Metsämäki. Raikkaan ulkoasun on tehnyt sarjakuvapiirtäjä Kaisa Leka.
Uusi Pasifistin taskukirja on joka tyypin opas maailmanpolitiikkaan ja rauhanliikkeeseen.
"Päädyimme tarkoituksellisesti helposti lähestyttävään tyylilajiin, sillä kuivakka ja hankala tietoteos ei tee oikeutta rauhantyön arjelle. Asiat, joiden parissa työskennellään, ovat tärkeitä ja vakavia. Silti Rauhanasemalla kukkii vino huumori, ja kahvihuoneessa nauretaan välillä itsellemme, välillä vinksahtaneelle maailmalle", kertoo kirjan toimittaja Hanna Kaisa Hellsten.
Kirja on jatkoa vuonna 2003 ilmestyneelle pasifistin taskukirjalle, joka on myyty loppuun. Uudelle taskukirjalle onkin ollut tilausta, sillä aiempi taskukirja on ollut yksi Sadankomitean suosituimmista kirjoista. Sadankomitea on myös julkaissut Hässäkkä - pasifistinen toimintaopas -kirjan vuonna 2008 sekä turvallisuuspoliittisia selvityksiä eri aloilta, esimerkiksi aseviennistä ja aselvelvollisuudesta.
Kirjan tilaukset osoitteesta eekku.aromaa(at)sadankomitea.fi. Kirjan hinta on 20 euroa ja kaupan päälle saat Sadankomitean historiikin, Tottelisinko?