Koti

Primary links

 

Mitä Sadankomitea tekee?

Sadankomitea järjestää tai osallistuu niin paikallisiin kuin kansainvälisisiinkin rauhankampanjoihin. Kampanjoiden onnistuminen riippuu rauhanystävien aktiivisuudesta - ota yhteyttä Sadankomitean toimistoon ja kysy, kuinka voit tulla mukaan!

Turvallisuuspolitiikka
Sadankomitea on suomalaisen turvallisuuspolitiikan valpas vahtikoira, ollut kohta viiskymmentä vuotta. Lue lisää.

Joukkotuhoaseet
Toimintamme alkoi 1960-luvulla ydinaseiden vastustamisesta ja joukkotuhoaseriisunta on yhä tavoitteistamme tärkeimpiä. Olemme mukana kansainvälisessä Abolition 2000 -liikkeessä ja teemme aseidenriisuntaa Suomessa tunnetuksi. Lue lisää.

Nuoret ja kansalaistoiminta

Sadankomitealla on erityisesti nuorille ja uusille jäsenille suunnattua
kansalaistoimintaa. Syksystä 2010 lähtien Sadankomitea on järjestänyt
suosittuja Maailman kofliktit teemailtoja. Tiedot teemailloista
löytyvät tapahtumat -osioista.

Toiminnan sisältö lähtee toimijoista itsestään, eli nyt on hyvä
tilaisuus tulla suunnittelemaan juuri sinua kiinnostavaa
rauhantoimintaa! Lisätietoja nuorisovastaava Milla Pyykkönen:
milla.pyykkonen@sadankomitea.fi

Kesän 2011 toiminnan kohokohta on rauhanleiri josta lisätietoa: www.sadankomitea.fi/leiri

Pasifistisen toiminnan opas on tilattavissa tuotteet-linkin kautta. Hässäkkä - pasifistinen toimintaopas.

 

Kaakkois-Aasia
Indonesia miehitti Itä-Timoria vuosina 1975-1999 ja Sadankomitea osallistui aktiivisesti Indonesian kansainväliseen painostamiseen. Itä-Timor -toimintaryhmän jäsenet ovat vierailleet saarella useita kertoja, muun muassa vaalitarkkailijoina. Nyt ryhmä seuraa aktiivisesti nuoren valtion ensiaskeleita ja tukee kansalaisyhteiskunnan rakentamista Itä-Timorille. Itä-Timorin itsenäistymisen jälkeen Sadankomitea on seurannut laajemmin koko Kaakkois-Aasian kehitystä. Lue lisää.

Pienaseet

Noin miljoona ihmistä haavoittuu tai kuolee ampumisen seurauksena joka vuosi. Ihmisiä ammutaan myös sotatilanteiden ulkopuolella. Itsemurhaan, väkivaltaan tai vahingonlaukaukseen kuolee yli 200 000 ihmistä vuosittain.

Pienaseet muodostavat merkittävän globaalin ongelman: yli puolet maailman käsiaseista on siviilien käsissä. Ampuma-aseet eivät kuitenkaan ole kenenkään yksityisasia. Kyseessä on ongelma, joka koskettaa perheitä, yhteisöjä ja yhteiskuntaa. Lue lisää pienasekampanjan sivuilta:

www.sadankomitea.fi/pienaseet

 

Miinat
Suomi ei ainoana EU-maana ole allekirjoittanut henkilömiinat kieltävää Ottawan sopimusta. Mielestämme sen pitäisi. Miinakampanjan vetovastuu on kattojärjestöllämme. Lue lisää Rauhanliiton sivuilta.

Rypälepommit
Suomi on osallistunut rypälepommeja rajoittavaan Oslon prosessiin, mutta ei kannata rypälepommien täyskieltoa. Suomi kaavailee hankkivansa rypälepommeja korvaamaan henkilömiinoja. Lue lisää.


Arndt Pekurisen puisto
Suomen tunnetuin aseistakieltäytyjä murhattiin 5.11.1941. Helsingin Sadankomitea sai Pekuriselle nimetyn puiston Rauhanaseman kupeeseen, Itä-Pasilaan.