Ottawan miinakieltosopimus solmittiin vuonna 1997. Se on sopimus, joka kieltää kaikkien henkilömiinojen tuotannon, viennin, kuljetukset ja kaupan. Sopimuksen on allekirjoittanut 156 maata ja se on yksi laajimmin allekirjoitetuista humanitäärisistä ja aserajoitussopimuksista mitä kansainvälisesti on olemassa. Suomi ei ole vielä allekirjoittanut sopimusta, mutta aikoo allekirjoittaa sen vuonna 2012.
Suomi rahoittaa miinojen raivausta maailmalla, sekä miinavalistusta jolla pyritään varoittamaan siviiliväestöä miinojen vaaroista. Sopimuksen myötä suurin osa maailman maista, myös ne jotka eivät ole sitä vielä itse allekirjoittaneet, ovat lopettanut miinojen tuottamisen ja kansainvälinen miinakauppa on lakannut lähes kokonaan. Myös miinojen käyttö konflikteissa on tänä päivänä kansainvälisesti poikkeuksellista ja tuomittavaa.