Maailman sotilasmenot 1750 miljardia dollaria vuonna 2013

14.4.2014

Maailman yhteenlasketut sotilasmenot ovat nyt noin 1750 miljardia dollaria, kertoo Tukholman rauhantutkimusinstituutti tänään julkistetussa raportissaan. Valtava summa kertyi toista vuotta jatkuneesta sotilasmenojen laskusta huolimatta.

Kaikkien maiden tai maanosien sotilasmenot eivät laskeneet. Kuitenkin maailman eniten sotilaalliseen toimintaan varoja käyttävän Yhdysvaltojen budjetti laski huomattavasti, mikä johtui osittain maan vähentyneestä toiminnasta Irakissa ja Afganistanissa.

Taantuma ja leikkaukset vaikuttivat erityisesti Euroopan valtioiden sotilasmenojen vähenemiseen. Yli 10 prosentin laskun sotilasmenoissa verrattuna vuoteen 2008 ovat nyt kokeneet Itävalta, Belgia, Kreikka, Irlanti, Italia, Alankomaat, Espanja ja Iso-Britannia, sekä kaikki Keski-Euroopan maat Puolaa lukuunottamatta.

Muualla sotilasmenot kasvoivat. Erityisesti menot kasvoivat Itä-Euroopassa (Venäjä ja Ukraina mukaanluettuina) ja sekä Saharan etelä- että pohjoispuolisessa Afrikassa. Afrikan maista Algeria ylitti ensimmäistä kertaa 10 miljardin dollarin rajan sotilasmenoissa. Aasiassa sotilasmenojen kärjessä oli Kiina.

Etelä-Amerikan sotilasmenojen kasvu oli aiempaa pienempää, koska maanosan kuluttajien kärjessä keikkuvan Brasilian sotilasmenojen kasvu oli aiempaa vähäisempää. Osa muista mantereen maista kuitenkin kasvatti menojaan huomattavasti.

Samana päivänä SIPRI:n raportin julkaisemisen kanssa vietetään Kansainvälistä sotilasmenojen vastaista toimintapäivää. Neljättä kertaa järjestettävään tapahtumaan osallistuu yli sata järjestöä eri puolilta maailmaa. Toimintapäivään osallistuvat järjestöt nostavat keskusteluun sen, mitä muuta valtavilla aseisiin ja armeijoihin tehtävillä aseilla voisi tehdä.

Suomessa rauhanjärjestöt Rauhanliitto, Sadankomitea ja Aseistakieltäytyjäliitto osallistuvat toimintapäivään järjestämällä suomalaista asekauppaa käsittelevän tilaisuuden. Järjestöt toteavat, että länsimaiden laskusuunta sotilasmenoissa on oikea ja saisi jatkua samanlaisena talouskriisistä riippumatta. Samalla järjestöt muistuttavat, että toisin käytettynä pieni osakin tästä rahasta auttaisi pitkälle todellisten maailmanlaajuisten ongelmien - esimerkiksi sosiaalisen eriarvoisuuden, köyhyyden ja ilmastonmuutoksen - ratkaisemisessa.

Lisätietoja:
Siprin tiedote
Global Day Against Military Spenging