Sadankomitea juhlien vuonna 2017

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta Suomen itsenäistymisestä ja 110 vuotta suomalaisen rauhanliikkeen synnystä – juhlinnan arvoisia merkkipaaluja molemmat. Näihin liittyen myös Sadankomitea järjestää toimintaa vuonna 2017. Tulemme jalkautumaan muun muassa Maailma kylässä -festivaalille ja järjestämään teemaan liittyviä tapahtumia. Juhlavuoden innoittamina valmistelemme vuoden loppuun mennessä tulevaisuuden rauhanpoliittisen ohjelman, johon keräämme näkemyksiä myös yleisötilaisuuksien ja esimerkiksi nuorten videotyöpajojen kautta. Rauhanpolitiikka 2020 tulee viitoittamaan työtämme seuraavalla vuosikymmenellä.

Jo juhlavuoden alussa on selvää, että rauhantyölle ja vaikuttamistyölle on edelleen oma paikkansa tässä maailmassa. Kansainväliset konfliktit Syyriassa, Afrikan alueella, vallan vaihtuminen Yhdysvalloissa, Brexit sekä kansallisesti tarkasteltuna eriarvoisuuden nouseminen ovat niitä tekijöitä, jonka vuoksi Sadankomitean toimintaa tarvitaan tänäkin vuonna reagoimaan, tuomaan uusia näkökulmia ja edistämään rauhaa sekä ihmisten hyvinvointia.

Vuoden 2017 seuraamme tiiviisti turvallisuuspoliittista keskustelua Suomessa ja tuomme siinä esiin omia näkemyksiämme. Tätä edesauttamaan aloitamme turvallisuuspoliittisen blogin, johon ovat tervetulleita kirjoittamaan myös esimerkiksi alan opiskelijat. Jatkamme aktiivista kampanjointia asekauppaa vastaan yhdessä eurooppalaisten kollegojemme kanssa. Tänä vuonna aloitetaan myös historialliset neuvottelut ydinaseiden kieltämiseksi – rauhanliikkeen tehtävä on saada Suomi aktiivisesti ydinaseiden kieltoa edistämään.

Juhlavuoden aikana myös jokaisella ihmisillä on mahdollisuus edistää rauhaa hyvin käytännönläheisesti. Osallistuisitko rauhanlähettiläs-koulutukseen, jossa saat inspiraation edistää omalla tyylilläsi rauhantyötä vai tänä vuonna käynnistyvään 100 rauhantekoa -kampanjaan kertomalla, mikä on sinun tapasi edistää rauhaa lähiympäristössäsi? Molempiin osallistuminenhan ei ole pois suljettua.

Kalle-Pekka Hietala