Nuoret, rauha ja turvallisuus tulossa Suomeen

Olen viime keväästä lähtien saanut toimia Sadankomitean edustajana Nuoret, rauha ja turvallisuus -verkostossa hallituskollegani Ullan kanssa. Nuoret, rauha ja turvallisuus ovat teema YK:n 2250-päätöslauselmassa, joka hyväksyttiin yleiskokouksessa 9.12.2015, ja Sadankomitea kuuluu nuorisojärjestö Allianssin vetämään 2250-verkostoon. On ollut kiinnostavaa saada olla mukana pohtimassa nuorten roolia rauhantyössä, kun olen itsekin vielä nuori ihminen.

Päätöslauselma näkee nuoret aktiivisina toimijoina ja rauhanrakentajina ja pyrkii osallistamaan nuoria entistä paremmin. Nuoret on ehkä ollut helppo rinnastaa lapsiin ja käsittää heidät väkivallan uhreina tai sen tekijöinä sodassa ja rauhassa. Tämä päätöslauselma tuo uutta näkökulmaa nuorten osallisuuteen sotaan ja rauhaan ja toisaalta kannustaa allekirjoittaneita valtioita kehittämään nuorten roolia ja kuulemista.

Suomi on nyt ensimmäisten maiden joukossa maailmassa sisällyttämässä päätöslauselmaa kansalliseen päätöksentekoon ja valmistelemassa kansallista toimintaohjelmaa. Se määrittelee, miten päätöslauselma jatkossa näkyy suomalaisessa päätöksenteossa. Ulkoministeriö halusi onneksemme ottaa kansalaisyhteiskunnan aktiivisesti mukaan tähän prosessiin. Sadankomitea on osallistunut Allianssin koordinoiman verkoston toimintaan, työpajoihin ja kokouksiin. Me kaikki verkoston järjestöt pyrimme keräämään omien verkostojemme nuorilta heidän näkemyksistään näistä teemoista ja siirtämään tämän tiedon Ulkoministeriön toimintaohjelman valmistelijoille.

2250-verkosto järjestää syksyn aikana kolme konsultaatiota nuorille rauhasta ja turvallisuudesta Suomessa ja ulkomailla. Sadankomitea on tällä hetkellä aktiivisesti puuhaamassa työpajoja nuorille lokakuun puoliväliin Anti-Racist Forumin kanssa. Haluamme ehdottomasti hyödyntää tämän mahdollisuuden saada sekä meidän että nuorten äänen kuuluviin suomalaisessa päätöksenteossa myös tulevaisuudessa. Konsultaatiomme teema tulee olemaan Rauhantyö Suomessa, ja tällä hetkellä kuumeisesti suunnittelemme nuoria kiinnostavia ja innostavia työpajoja lokakuulle ja pyrimme kutsumaan sinne laajasti nuoria verkostoistamme.

Olemme verkostossa puhuneet paljon esimerkiksi siitä, miten teemme prosessista mahdollisimman inklusiivista. Miten pystymme pienessä ajassa ja rajallisilla resursseilla huomioimaan mahdollisimman hyvin erilaiset nuorisoryhmät ja kuulemaan heidän näkemyksiään? Päätöslauselmassa korostuvat nuorten erilaiset taustat ja niin niiden pitäisi näkyä sekä verkoston toiminnassa ja Suomen kansallisessa toimintaohjelmassa.

Kansainvälisesti ja historiallisesti nuoret ovat usein edustaneet konfliktinratkaisussa tulevaisuutta ja vanhempien sukupolvien taakoista ja traumoista vapaita näkökulmia. Toisaalta sodan keskellä kasvaneiden ja kouluja käymättömien nuorten kokemukset voivat johtaa myös väkivallan tekoihin, jos heitä ei pystytä tukemaan ja kasvattamaan muunlaiseen tapaan toimia.

Lapsisotilaat ja heidän asemansa on puhuttanut viime aikoina. Herran vapautusarmeija Nigeriassa on jatkuvasti kaapannut lapsia aiheuttamaan väkivaltaa ja nyt entinen lapsisotilas Dominic Ongwen on syytettynä Kansainvälisessä rikostuomioistuimessa. Hänet kaapattiin lapsena sotilaaksi ja hän on nyt aikuisena miehenä syytettynä lukuisista rikoksista. On kiinnostavaa nähdä, mihin tuomioistuin päätyy asiassa. Miten hän olisi voinut tai hänen olisi pitänyt oppia toimimaan toisin?

Tilanne koto-Suomessa on hieman toinen ja pyrimme saamaan Suomen kansalliseen toimintaohjelmaan nuoret aktiivisina rauhan rakentajina. Nuoria rauhan ihmisiä tarvitaan kehittämään yhteiskuntaamme ja takaamaan rauhan säilyminen myös tulevaisuudessa. Toivomme, että tämä kansalaisyhteiskunnasta tuleva näkemys nuorista näkyy myös Ulkoministeriön kirjoittamassa lopullisessa toimintaohjelmassa.

Ensi joulukuussa 2250-päätöslauselman julkaisusta tulee kuluneeksi kolme vuotta. Verkostomme on tarkoitus tällöin julkaista ensimmäisiä kansalaisyhteiskunnan ja erityisesti nuorten näkemyksiä 11.12. Ulkoministeriön järjestämässä tilaisuudessa. Seuraa Sadankomitean viestintää niin tiedät olla paikalla oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Viimeisenä huomiona vielä, että Suomen hallitus ehdottaa rauhanjärjestöjen rahoituksemme vähentymistä neljänneksellä vuoden takaisesta, jo rajusti supistuneesta budjetistamme. Jos meillä ei ole resursseja, emme pysty vaatimaan nuorille rauhallisempaa tulevaisuutta tai itse osallistamaan nuoria 2250-päätöslauselman hengen mukaisesti. Vaadithan kanssamme hallitusta ylläpitämään toimintaamme nyt ja tulevaisuudessa!

Nora Luoma