Blogi: Jemenin hätään herättiin myöhään

Viime viikon torstaina 22.11.2018 tuli viimein järjestökentällä kauan odotettu uutinen: ulkoministeriö ilmoitti, ettei Suomi myönnä enää uusia asevientilupia Saudi-Arabiaan ja Arabiemiirikuntiin. Tässä päätöksessä syynä oli erityisesti Jemenin hälyttävä humanitaarinen tilanne. Sadankomitea ja monet muut järjestöt ovat kampanjoineet jo pitkään tämän kiellon puolesta, sillä Saudi-Arabia ja Arabiemiraatit ovat sotineet Jemenissä maaliskuusta 2015 lähtien. Lisäksi joulukuussa Ruotsissa käynnistetään neuvottelut Jemenin sodan lopettamiseksi. Nämä ovat todella hyviä uutisia.

Saudi-Arabian johtama liittouma, johon Arabiemiraatit kuuluu, hyökkäsi Jemeniin maaliskuussa 2015. Liittouman tavoitteena on palauttaa valtaan Jemenin kansainvälisesti tunnustettu hallitus, jota vastaan Jemenin huthikapinalliset ovat hyökänneet. Iran tukee puolestaan näitä huthikapinallisia.

Tämän aseellisen konfliktin seurauksena Jemenissä on käynnissä yksi YK:n historian vakavimmista humanitaarisista kriiseistä. Saudiliittouman tiedetään pommittaneen myös siviilikohteita ja YK:n ihmisoikeusneuvoston alaisen asiantuntijaryhmän julkaiseman raportin mukaan sekä maan hallitus, liittouma että niitä vastaan taistelevat huthikapinalliset ovat kaikki syyllistyneet ihmisoikeusloukkauksiin ja mahdollisesti myös sotarikoksiin.

Sotatoimien lisäksi nälänhätä ja taudit lisäävät siviilien kärsimystä. YK: arvion mukaan ainakin 400 000 lasta kärsii Jemenissä hengenvaarallisesta aliravitsemuksesta. Noin 22,2 miljoonaa ihmistä eli kolme neljäsosaa maan asukkaista tarvitsee jatkuvaa humanitaarista apua. Peruselintarvikkeiden hinnat ovat nousseet niin paljon, ettei miljoonilla ihmisillä ole enää varaa ostaa riittävästi ruokaa.

Monet Jemenissä toimivat avustusjärjestöt kärsivät vakavasta resurssien puutteesta. Esimerkiksi Suomen tukema YK:n väestörahasto UNFPA tarvitsee pikaista lisärahoitusta, jotta se pystyy jatkamaan avun antamista.

Tilanne Jemenissä on ollut näin katastrofaalinen jo pitkään, sotatoimet ovat jatkuneet jo lähes kolme vuotta. Tästä huolimatta Saudi-Arabia ja Arabiemiirikunnat ovat viime vuosina kuuluneet Suomen tärkeimpien asekauppakumppanien joukkoon.  Suomi on viime vuosina myynyt esimerkiksi kranaatinheittimiä Saudi-Arabialle ja panssariajoneuvoja Arabiemiirikunnille. Lisäksi Patria huoltaa sekä toimittaa varaosia myymiinsä panssariajoneuvoihin.  Viimeksi heinäkuussa valtioneuvosto myönsi Patrialle vientiluvan varaosien viennille Arabiemiirikuntiin.

Vielä viime kuussa puolustusministeri Jussi Niinistö kirjoitti blogissaan viitaten Saudi-Arabian tilanteeseen, että ”toistaiseksi ei ole arvioitu, että myönnettyjen lupien peruuttamiselle olisi ollut riittävän painavia perusteluita.” Järjestöt ovat puolestaan vaatineet aseviennin lopettamista maiden huonon ihmisoikeustilanteen sekä Jemenin humanitaarisen kriisin takia jo pitkään.

Jemenin kammottavaan kriisiin on siis herätty todella myöhään. Nyt viimeistään Suomen ja kansainvälisen yhteisön on tehtävä kaikkensa kriisin ratkaisemiseksi. Avustusjärjestöjen resurssipulaan on vastattava ja kaikki sotatarvikkeiden vienti sodan osapuolille lopetettava. Seuraava askel Suomelle tulee olla jo myönnettyjen lupien peruminen ja käynnissä olevien toimitusten keskeyttäminen.

Johanna Kelhu

Hallituksen blogiin