Arvot ja suhdanteet

Julkisessa keskustelussa ovat viime aikoina nousseet esille arvot. On vaadittu arvojohtajuutta ja länsimaisten arvojen puolesta on pidetty puheenvuoroja, joissa on puolustettu tai vastustettu hyvin erilaisia asioita.

Jäin pohtimaan mitä nämä uhattuina olevat länsimaiset arvot sitten ovat ja kuka niitä uhkaa? Arvoista mieleen tulevat jakamaton ihmisarvo, demokraattinen hallinto, tasa-arvo ja sananvapaus. Itselleni tärkeinä arvoina listaisin myös rauhan, jokaisella tulisi olla oikeus elää rauhan tilassa.

Tämän kaltaiset arvot ovat pysyviä. Ne eivät vaihtele poliittisten ja taloussuhdanteiden mukaan. Tämä ajattelu on myös kansainvälisten sopimusten keskiössä. Tämän pitäisi mielestäni olla jokaisen arvopohdinnan keskiössä. Voinko rehellisesti todeta, että omat arvoni kestävät ajan kulkua? Arvojohtajuus merkitsee itselle sellaista johtajuutta, jossa omilla toimilla ja sanoilla, esimerkillä ja harkituilla puheenvuoroilla vaikutetaan joukkoon ihmisiä. Toiminnan on tärkeää olla johdonmukaista.

Kun katson omaa arvolistaani, yksi asia nousee kaikkien arvojen yläpuolelle. Uhattuna se vaikeuttaa muiden arvojen toteutumista ja toteutuessaan se mahdollistaa muidenkin arvojen edistämisen. Tämä superarvo on rauha.

Rauhan takia olen myös Sadankomitean jäsen. En pidä rauhaa itsestäänselvyytenä. Näen, että rauhaa ja sitä kautta myös muita arvoja uhkaa tänäkin päivänä erilaiset sotaan ja eriarvoisuuteen liittyvät asiat Suomen aseviennistä, autonomisiin aseisiin ja sotilasliiton jäsenyyteen. Olen sitoutunut elinikäisesti rauhaan ja haluan myös tehdä sen edistämisen puolesta töitä.

Eveliina Heinäluoma