Millaisia ongelmia pienaseet aiheuttavat kehitysmaissa?

Pienaseet aiheuttavat valtaosan kuolemantapauksista maailman konflikteissa, ja jopa 22 maailman 34 köyhimmästä maasta joko kärsivät aseellisesta konfliktista tai toipuvat siitä. Aseellinen väkivalta ja sen uhka vaikeuttavat yhteiskunnan perustoimintaa, kuten koulutusta ja kauppaa. Aseväkivalta ja turvattomuus ovat myös riski alueen taloudelle, sillä riskialueille on vaikeaa saada investointeja taloutta kohentamaan.

Aseväkivallan kustannukset terveydenhuollolle ovat myös suuret. Tämä on ongelmallista erityisesti maissa, joissa terveydenhuollon resursseja tarvittaisiin kipeästi myös perusterveydenhuollon turvaamiseen. Vammautuneiden asema on tästä huolimatta vaikea, sillä apuvälineet ovat kalliita ja niitä on hankalaa saada. Monet uhrit eivät esimerkiksi pysty poistumaan kotoaan ilman kantoapua.

Aseelliset konfliktit aiheuttavat myös nälänhätää. FAOn mukaan aseelliset konfliktit ovat suurin yksittäinen syy ruokapulaan.