Aseen omistaminen voi olla yksityisasia, mutta sen käyttö ei. Aseita käytetään varsinaisen tarkoituksen, kuten metsästyksen, ohella myös väkivaltaan. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan 16% Suomen henkirikoksista tehdään ampuma-aseella. Tahallisia henkirikoksia tehdään Suomessa vuosittain asukasta kohti edelleenkin noin kaksinkertainen määrä Euroopan unionin jäsenmaiden keskiarvoon verrattuna. Vain Baltian maissa, Romaniassa, Bulgariassa ja Unkarissa rikollisuustaso on vielä Suomeakin korkeampi.
Väkivallan seurauksista maksaa myös yhteiskunta. Koska ampuminen vahingoittaa tehokkaasti, aiheutuu siitä suuria kustannuksia myös terveydenhuoltoon. Uhrin lisäksi apua tarvitsevat myös läheiset.